sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kisko-triathlon ja puolen vuoden katsaus

Lauantaina kisailtiin perinteisessä Kisko-triathlonissa. Tänä vuonna osallistuin perusmatkalle, siis 1.5km uinti, 40km pyörä ja 10km juoksu. Itse kisasta ei ole kauheasti kerrottavaa, muuta kuin että parannettavaa jäi ensi vuoteen. Kerron nyt kuitenkin.

 Uinti oli ihan ok uintimääriin nähden, 24 minuuttia aika lailla tasan kun rannassa katsoin kelloa. Jotakin tuollaista ajattelinkin sen etukäteen olevan. Uinti on mennyt hieman parempaan suuntaan nyt kun on saanut muutaman treenin alle. Märkäpuku-uinti on vaan vielä huonompaa kuin altaassa, varmaan sekin paranee kesän mittaan.

T1, eli eka vaihto ei ollut kovin hyvä. Jouduin laittamaan kypärää parin kertaan päähän kun ajolasit asettuivat huonosti. Samoin kengät laitoin istualtaan jalkaan. En viitsinyt laittaa niitä pyörän selässä, koska Kiskon pyöräosuus alkaa heti jyrkällä nousulla ja siinä ei pysty kunnolla kenkiä pukemaan.

No, Borremans meni ekassa nousussa ohi sellaista vauhtia, että mun wattimittarin näyttäessä reilua kolmeasataa oli pakko passata se peesi. Ajelinkin noin kymppäkilsan omaa kisaa. Jalat ei oikein tuntuneet toimivan, mutta keskiwatit oli kuitenkin  noin 290. Sitten Ollikaisen Esa tuli ohi ja jäin siihen perään kymppiin. Ihmettelin hieman miksi eme saa keulasta ketään kiinni vaikka vauhti oli ihan ok, mutta ennen kääntöpaikkaa homma oli taas selvä mullekin. Noviisille. Paskat peesikiellosta kun ei sitä juuri kukaan noudata jos ei laskettu itsestään ajaneita ja joitakin harvoja ja vetomiehiä. Kääntöpaikalta sovittiin Esan kanssa vuoroveto että saadaan edessä noin kilometrin päässä vetävä kaksikko kiinni.  Ja seuraava vajaa kaksikymmentä ajettiinkin vuorovetona varmaan noin kilometrin vetovuoroja. Omat vuorot vedin aika reippaasti ja sitten huilailin hetken kympissä ja välillä vähän vajaassakin. Wateistakin sen näkee, tässä about kääntöpaikan jälkeiset kilonmetrien keskiwatit: 317, 307, 269, 146, 342, 279, 308, 271, 306, 182, 273, 289, 273, 263, 301, 212, 301, 268, 150, 235, 107
Esa tuumasi että eiköhän tämä juoksussa kostaudu. Taisin sanoa että se on sen ajan murhe.
Lopussa saatiin muutaman kilsa ennen vaihtoa tuo kaksikko kiinni ja sitten koitin hieman iskeä irti, mutta eihän ne mihinkään tippuneet kun alamäkin toi taas ne ihan selkään. Lopussa ajelin kilometrin aika rauhallisesti ihan takarenkaassa kiinni. Pyörän keskiwatit oli vain 260, johtuen tuosta vuorovedosta ja tuosta kympän jälkeen kääntöpaikalle kestäneestä peesistä. Siinä pääsi kyllä ylämäkiä lukuunottamatta ihan ilmaiseksi vaikka kympin pidinkin väliä. Watit oli ihan naurettavat, luokkaa noin 230 ja parissa laskussa 150. Ei tarvinnut paljon polkea.  Muutamassa nousussa watit oli sentään liki kolmesataa. Keskisykekin oli vain 165, kun se alkumatkasta oli 170-175, mikä on mulle normaali. Pyöräaika 1.06 ja rapiat aika mäkisellä reitillä.

Olen nyt ajellut pyörää vuoden q-ringeillä, jotka on siis ovaalit eturattaat, joiden tarjoitus on keventää välitystä siinä kohti kampikierrosta jossa voimantuotto on vaikeinta ja vastaavasti lisätä sitä kohtaan, jossa se on edullista. On kuulemma etua happoihin ja taloudellisuuteen. Rinkulat voi laittaa viiteen eri asentoon, ja mulla ne on olleet asennossa 5 koko ajan. En oikein edes tiedä miksi, koska perusasetus on kolmonen ja nelonen tt-pyöriin. Siirsin ne nyt kisaa edeltävänä päivänä kolmoseen(eli vastus kasvaa aiemmin kampikierroksella), koska musta on tuntunut että en jaksa polkea lujaa tasaisilla pätkillä ja alamäissä. Ajattelin tämän johtuvan siitä että kova vastus tulee pyörittäessä liian myöhään . Myös kokeilut kovalla kadenssilla ovat olleet melkoista pompotusta. Nyt kisassa ei ollut ongelmia tuon tasaisella ajon voimantuoton suhteen, mutta jotenkin tuntui että jalat olivat tasaisemmin hapoilla. No jospa tuohon tottuu ja se voi olla hyväkin juttu. Ennen pyörittäminen oli melko nykivää, nyt fiilis on parempi. Samoin pyörittäminen onnistui jopa 150 kadenssilla. Pitää katsoa mihin päädyn. Nelonen olisi varmaan optimi, mutta jouduin modaamaan noita rattaita jotta ne menivät sramin kampiin kiinni, niin se asento on nyt mahdoton käyttää.
.
No, T2 oli ihan ok, paitsi lenkkaria piti korjata jalassa hieman ja astmapiipusta otin yhden henkäyksen, koska tiesin että juoksusta tulee paha.

Juoksu alkoi ihan ok ja maha pelasi hyvin, kuten muutenkin lähes koko kisan. Eka kova kilsa meni Esan peesissä 4.12 min/km ja sykkeet 165. Kuuteen kilometriin meno oli vielä siedettävää, paitsi nousuissa, joissa jouduin aina antamaan hieman periksi ettei syke nouse yli 175, joka näyttää minulla olevan aika lailla maksimi mihin uskallan sen laskea. Sen jälkeen, tai oikeastaan jo paljon ennen, alkaa hengitysongelmat kurkunpään kanssa, eli henki alkaa vinkumaan ja se ei kulje koska ilmeisesti kurkunpää supistuu kiinni. Seuraavat kilsat meni seuraavasti:

2km 4.21min/km, syke 168;
3km 4.28min/km, syke 168;
4km  4,13min/km, syke 171;
5km  4.29min/km, syke 170;
6km  4.19min/km, syke 172;

Sitten kanttaus, eli tipahdin juoksupeesistä ja tavoitteena tavoittaa seurakaveri Harri
ja selviytyä maaliin ilman kohtausta. Seuraavat kilsat:

7km  4.37min/km, syke 174
8km  4.31min/km, syke 174
9km  4.25min/km, syke 174
10km 4.36min/km, syke 176

No, tavoitin Harrin ehkä vajaa pari kilometriä ennen maalia ja loppukiritaisteluhan siitä sitten tulikin, jonka jotenkin onnistuin voittamaan vaikka meinasin jo Harrin nyppäisyyn loppuylämäessä tipahtaa. Juoksun aika hieman alle 45min ja maalissa hengitys ihan tiltissä.

Loppuaika 2.18.48, mikä ei todellakaan ollut sitä mitä ajattelin. Uinti ja pyörä oli ihan ok ajaltaan, tosin kuvittelin pystyväni pari minuuttia kovempaan pyöräilyyn. Tällä kertaa ilmeisesti hieman aliarvioin reitin raskautta, koska reitti on aika mäkinen. Ja reilun kilsan ylimittainen. Juoksu (10.1km) oli tuskaa, varsinkin loppupuolisko. Reitti on kyllä tosi raskas, eli koko ajan on ylä- tai alamäkeä, ja kyllä monella  kovalla juoksijallakin oli huonoja juoksuaikoja, mutta kyllä tuo nyt ainakin reilun minuutin kovempaa pitäisi pystyä juoksemaan. Nyt vaan tuo hengityspuoli ei toimi. Tuohon on kuitenkin apu tulossa kun vaan saan ajan erikoislääkärille tutkimuksiin. Kai te muut juoksette tuon kympin lähempänä maksimisykettä kuin noin 18 lyöntiä? Lisäksi nuo juoksukilsat on jäänyt varsinkin kesäkuussa aivan liian vähiin, kuten myöhemmin käy ilmi. Jos jotakin hyvää etsii, niin uinti oli ihan ok, ja maha pelasi oikeastaan koko matkan aika hyvin ja sain energiaa ja nestettä tankattua hyvin. Huonona puolena on se ,että mua jo pari viikkoa vaivanneet kiputilat jossakin istuinkyhmyjen nurkilla äityivät todella pahoiksi juoksuosuudella. Voikin olla että seuraavasta viikosta tulee lepoviikko muuten paitsi uinnin osalta. Voi olla pakkorako jos meinaa Joroisen rimpuilla jotenkin läpi.Pohkeet on myös taas hieman arat.

Siten hieman yhteenvetoa alkuvuoden treeneistä. Kokonaistreeniaikaa on tullut puoleen vuoteen 240 tuntia. Tuo puuttuu noin sata tuntia siitä mitä piti tulla. Budjetoin tälle vuodelle 500 tuntia, joista iso osa olisi saanut tulla jo keväällä.  Syynä noihin huonoihin määriin on nuo olkapäät. Niiden treeniin aiheuttamat tauot ja leikkaukset toipumiseen. Kyllä tuon nyt kisoissa huomaa joka lajissa että ei jaksa. Sprintti vielä menee jotenkin. Olen alkuvuonna pyöräillyt ulkona reilun parituhatta kilometriä. Se on ihan ok, mutta joku tuhat kilsaa saisi olla lisää. Kuitenkin jo nyt lähes koko viime vuoden määrät pyörää ja pyörä onkin mennyt tänä vuonna pykälän eteenpäin. Nyt se on mulle laji jossa häviän enää muutamalle kuskille meidän sarjassa ja ajan jo aika montaa nopeammin. Juoksua on aivan liian vähän, noin 650km. Jalkavaivat on veroittaneet noita kilometrejä. Tuhat olisi mulle ihan ok, jos mukana olisi enemmän kovaa juoksua. Nyt veekoo-juoksua ei ole, käytännössä vain muutama lyhyt lenkki ja pari kertaa ratavetoja. Ei juoksu pelkällä hölkkäilyllä kulje mihinkään.  Uintikilsat onkin sitten aivan naurettavat, alle 30km puoleen vuoteen. Uinti kulkeekin siihen nähden ihmeen hyvin, ihan samaa vauhtia kuin viime vuonna, jolloin sentään uin keskimäärin kolme kertaa viikossa. Kyllä tästä varmaan tuollainen viidensadan vuosi kuitenki tulee jos saa olla suhteellisen terveenä, ja se on ihan hyvä juttu seuraava vuotta ajatellen. Saa taas sitten hieman lisäillä määrää ja ennekaikkea tehoja ja kisata toivottavasti ilman noita hengitysongelmia.

Loppuun vielä tämän viikon treenit:

ma: 1h avovesiuinti (sis 1km kovaa) + 30min juoksu
ti: 2h pyörä
ke: 1h 10min uinti + 33min juoksu
to:-
pe: 35min pyörä + 25min uinti
la: KISKO 2h 30min
su:-

yht: 8h 40min


12 kommenttia:

  1. Hei,

    Ensinnä tsemppiä tuleviin koitoksiin, selvästi ei ollut ihan paras isku (vielä) tässä kisassa, mutta jatkossa kun pääset eroon muutamista kevään hankaluuksista, niin kulkee kyllä jatkossa aina vaan paremmin!

    noihin treeneihin, niin kyllä se uinti rajoittaa aika paljon, kun kerta noin vähän olet saanut uintia alle. Mullakin sentään näinkin heppoisilla uintimäärillä tuon verran tulee kuukaudessa, eli puoleen vuoteen 6x enemmän kuin sulla. Mahdollisesti se myös syö potkua muusta kropasta pyörää ja juoksua ajatellen, jos mieli vetää kroppaa kovemmille tehoille kisassa kuin sitä on ehditty kautta ajatellen treenata.

    Pyörä sulla kulkee ihan hyvin siihen nähden, mistä oot sitä lähtenyt kehittää kauden alussa, joten ei liene mitään syytä muuttaa treenejä sillä saralla, paitsi tietenkin saada lisää aikaa käytettyä siihen ensi kautta ajatellen ;)Mites se satula, onks se sulle sit tarkkaan harkittu, jos se aiheuttaa ongelmia?

    Mä en muista miten sulla on esim. viime vuodelta tai muuten aiemmin juoksua takana, mutta ei tuo juoksumäärä ihan toivoton ole. Itsellä takana nyt n. 750km tältä vuodelta juoksua. Ongelma lienee se, että ratkaisevilla hetkillä niitä juoksukilsoja vaan olisi saanut tulla enemmän kuin nyt tuli. Ja sit kun tuli, niin niistä ei saatu irti sitä mitä olisi pitänyt. ootko miettinyt, miten palautuneena oot päässyt juoksemaan silloin kun oot päässyt? Onks ne vähän juoksut olleet kuinka kehittäviä? Sanoitkin ite sen, että ei sulla tainnut paljoa vk:ta tulla ennen näitä kisoja, joka varmaan on suurin ratkaiseva tekijä. Mullahan menee vähän päinvastoin. Pyörällä ja uiden oon päässyt tekemään aika paljon pk:ta, joten ne vähät juoksut mitä oon päässyt tekemään, oon tehnyt aika kovalla teholla. Tai siis, reippaalla ainakin ja melko hyvin levänneenä.

    Mutta hei, tästä on kai kuitenkin hyvä lähteä eteenpäin, koska sulla lienee melko selvää, mitä sun pitää tehdä jatkossa, että kisat kulkee kovempaa ja mestaruudet lyhyiltä matkoilta napsuu taskuun ens vuonna! Hengitys ja jalat kuntoon (onks muuten ne pohjalliset jeesannut, vai miten tää sun vaiva on syntynyt? eikös nää pohjalliset ollut tähän ongelmaan tuomassa osittaista ratkaisua jo?)

    Ai niin, kysyit sykkeistä juoksussa. En osaa sanoa tarkkaa, mutta hengityksestä päätellen mun syke lienee ollut n. 187-195 kisan aikana, ehkä avg. 190 lienee lähellä. Lähelle sitä pääsen maantiekympilläkin (188 viimeksi?), mutta alkuun siellä on syke alhaisempi kuin trikisassa, kun trissä on niin hyvä lämmittely alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, en ole tyytyväinen, mutta tuo oli kai ihan kunnon mukainen suoritus. Uintihan mulla pitäisi olla hyvä, johtuen jonkunlaisesta junnukilpauintitaustasta, ja kunhan sitä pääsee nyt kunnolla terveillä olkapäillä treenaaman niin sen pitäisi tulevaisuudessa toimia. Täksi kesäksi en kyllä ehdi ihmeitä tehdä ja jään aina hieman hyvästä pyöräkyydistä. Ehkä jopa yllättävän vähän ottaen huomioon nuo ongelmat menneen vuoden aikana.

      Pyörä tosiaan menee hyvin eteenpäin näinkin. Tarkoitus oli ajaa enemmän pitkiä veekoo-vetoja, mutta kun mä jouduin tekemään tuota peekoota normaali-ihmisten kisaan valmistavalla ja kisakaudella noiden leikkausten takia niin se hieman hankaloitti ohjelmaa. Satula on ihan jees, ism:n road, mutta ajopöksyt on ollu aika surkeat. Joku mukahyvä skinsin malli, joka kuulemma tyyppivikana hiertää nivuste verille sen lisäksis että säämiskä ei oo kovin kaksinen. Likaa ajoa vaan yhdelle viikolle ,vajaa 500km ja sitten voimavetoja matalalla kadenssilla siihen lisäksi. Se riitti mun hamsringin kiinnityksille.

      Juoksun sä jo tiivistitkin. Ei parilla ratavetotreenillä viritetä juoksua kuntoon. Kaikki pitkät veekoojuoksut jäi pois mitä keväälle suunnittelin. Johtuen siitä että kun olkapäät oli rikki, niin kaikki treeni oli käytännössä kevyttä juoksua(trainerilla en vaan jaksa paria tuntia enempää viikossa polkea), niin en voinut riskeerata jalkojen kanssa yhtään, vaan kaikki juoksu oli melko kevyttä peekoota. Jos jalat olisi pettäneet, niin en olisi voinut harjoitella käytännössä ollenkaan. mulla on aika penikkaherkät jalat, ja molemmat on leikattu kahteen kertaan kyseisen vaivan takia. Pohjalliset varmaan jeesaa jonkun verran jatkossa, mutta en mä ikinä mihinkään sataan kilsaan viikossa tule pystymään. En mä kyllä koskaan ole mikään hyvä juoksija ollutkaan. Nelonen tosin on mennyt alle minuuttiin, mikä ei varmaan kaikilta kestävyysurheilijoilta onnistu.

      Samoin tuo hengityspuoli piti olla jo kunnossa. Ja kyllähän tuo astmalääke jonkun verran auttaakin, voin jos juosta varmaan 5 lyöntiä korkeammilla sykkeillä kuin viime vuonna. Harmittaa vaan kun kisoissa ei saa kaikkea juoksusta irti kun pitää passailla tuota sykettä. Mutta tuohon äänihuulten toimintahäiriöön tosiaan saan toivottavasti foniatrilta apua.

      Kyllä kai tässä toivoa on jatkoa ajatellen, mutta välillä harmittaa kun odotti kaudelta kuitenkin hieman enemmän mitä tähän asti on tullut. Varmaan kuitenkin kaikki on mennyt kuten olen harjoitellun perusteella ansainnutkin ja kisoissa oon saanut aika maksimisuoritukset aikaiseksi. Mutta eiköhän se taas tästä kun saa pohkeet ja perseen kuntoon. Tälle vuodelle tosin on aika vähän enää tehtävissä, mutta ei se vähäkään hukkaan mene ensi vuotta ajatellen

      Sulle onnea kovasta ja kunnon mukaisesta suorituksesta Kiskossa, kovaa menit. Paljonko sulla on muuten maksimisyke, osaisi vähän hahmottaa noita sykkeitä suhteessa maksimiin.

      Poista
  2. Mitä sulla on kalenterissa vielä tälle vuodelle noita kisoja? Ootko perusmatkan sm-kisoihin menossa vielä elokuussa?

    Mun max.syke on varmaan aika tasan 200, tosin mittariin sitä ei oo tullut varmaan ikinä. 7km juoksussa sain 2v sitten 199 (vanhan mittarin maksimiarvo). Pyörällä sain viime kevättalvena spinningpyörällä 20min testissä sykkeen 196 ja parissa kisamaisessa juoksussa oon lähennellyt 200 myös tässä keväällä ei täysin palautuneena, joka kai vähän laskee mahdollista maksimia. Ehkä vähän lyhyemmillä juoksumatkoilla voisi saada pari pykälää edellisiä ylemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joroinen, jos vaan takapuoli ja pohkeet on terveet. Sitten olisi tuo perusmatkan SM ja pari pikkukisaa siinä välissä. Maastoduathlonkin ehdottomasti jos sellainen järjestetään, se kisamuoto sopisi varmaan minulle.

      Ok, eli aika kovilla sykkeillä sinäkin menet, itsekin tosiaan kaipaisi päästä muutaman lyönnin lähemmäksi maksimia niin saisi enemmän irti. Olen miettinyt että pitäisiskö ajaa pyörä aina ihan limiitille, kun tuossa juoksussa on pakko passailla, mutta siinä on taas se vaara että sitten väsyneenä juostessa sykkeet nousee hitaammissa vauhdeissa taas ylemmäksi ja ongelma on taas valmis. Ehkä ironman olisi vastaus ongelmiin kun ei tartte mennä niin lujaa :)

      Poista
  3. Tuo peesaus selittääkin kisan tuloksissa kovat pyöräajat, joissa ei juurikaan eroja kisaajien välillä ollut. Syö kyllä miestä tommonen peesipelleily. Koita siinä sitten vetää tasaväkinen kisa, jos toinen on roikkunut koko pyörän peesissä ja tulee tuoreilla jaloilla juoksuun.

    Noita sun tän vuoden treenimääriä on kommentoitava. Mulla Garmin connectissa on treeniä tälle vuodelle 256 tuntia + lihashuollot. Juoksua on naurettavan vähän, mutta kaikki vaivat ja vammat on vieny juoksuharjottelun käytännössä olemattomaks kolmelta kuukaudelta. Nyt on pari viikkoa pystyny taas juoksemaan ja se onkin tuottanu tulosta ainakin pk-vauhtien parantuessa huomattavasti. Uinti on nyt kesäaikaan vähentyny, kun kireällä märkkärillä ei oikein ole kivaa uida. Väkisin näkyy sitten kisavauhdeissa toi juoksun vähäisyys samoten kuin uinnin vähyys sitten hallikauden päättymisen. Silti sanoisin, että olen kovemmassa kunnossa kuin koskaan, vaikka treenit eivät ole käsikirjoituksen mukaan menny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuloksista voi laskea uinnin, t1:n ja pyöräajan ja niistä voi kyllä aika paljon päätellä kuka ajoi ja kuka roikkui. varmaan 50 wattia mulla oli hyöty sallitussa peesissä tasaisella ja takarenkaassa se on varmaan älytön. No samaan syyllistyin kyllä itsekin lopussa, joten ei tässä sen parempia ihmisiä olla. On vaan niin tuore harrastaja että mulle tää kaikki on uutta, tosin viime vuonna meininki oli ihan sama.

      Olen minäkin paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, mutta en siinä missä haluaisin :) Halliuintia vaan, ei se hukkaan mene.

      Poista
    2. Niitä aikoja hitusen kurkin. Aika pieni oli pyöräaikojen hajonta. Naisissa hajonta oli paljon suurempi, mikä viittais siistimpään ajoon. Saa nähdä, miten viikonloppuna Voimarinteellä menee porukan peesailut. Tällä ajokunnolla voi jokunen selkä tulla vastaan pyöräosuudella, mutta onko porukalla sielläkin pokkaa ajaa ihan takakumissa kiinni?

      Joroisille saatan lainata kaverilta gopron "peesikameraksi". Olis sitten kisan jälkeen näyttää matskua, kuinka siellä oikeasti ajetaan ja kuinka pitkään jotkut kehtaa takarenkaassa roikkua. Joukkuekisaajana kun voi pyöräosuuden luukuttaa hitusen kovempaa ja myöhäsestä starttipaikasta johtuen ohituskaista tulee olemaan tuttu paikka alkumatkasta ainakin.

      Halliuinti olisi ihan hyvä korvike, jos vain avoinna olevia halleja olisi inhimillisen matkan päässä autottomalle ihmiselle. Vierumäellä saattais olla halli jotenkin auki, mutta 20km/suunta pyörällä ei hirveästi houkuttele.

      Poista
    3. Niin. No esim. Jens ei peesaillu ja kai kun se ajo porukan kiinni niin siinä ei kukaan pysynyt edes renkaassa kiinni :) ja en halua nyt mitenkään yleistää, kun osa ajaa kuitenkin nätisti. tämä on vaan vähän outo tilanne kun ei noviisina tiedä miten tähän kuuluu suhtautua. Onko se vaan että se kuuluu tähän lajiin ja niin se vain on. Eipä mulla senkään suhteen ole ongelmaa jos näin on.

      Jos teillä on joroisella hyvä uimari, niin kun se kerran vartin perästä lähtee niin sulta sais hyvän peesin.. On kyllä varma että eiköhän siellä porukkaa ole jo tarpeeksi kun ohi ajat.

      No tuo on tietty ikävää. Onneksi täällä pääkaupunkiseudulla on jossakin aina halli auki ja noita maauimaloitakin löytyy.

      Poista
  4. Kiskossa sprinttimatkallakin näki peesausta ja ryhmässäajoa. Kyllähän ne mäet olisi mennyt helpommin peesissä kuin omin voimin. Toisaalta itseäni vastaan kisaan ja jos se tuo hyvä sijoituksen, voin olla siitä aidosti tyytyväinen.

    Toivottovasti Joroisilla puututaan peesaukseen muutenkin kuin kehoituksella jättää 10m välit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, että sprintti olisi ollut peesivapaa kisa, tosin en ole ottanut asiasta selvää ollenkaan kun olin perusmatkalla itse. Olen siis itsekin ihan tuore ylipäätään koko kestävyysurheiluun ja minulle triathlon on tarpeeksi monipuolinen laji harrastaa. Itselle tosiaan jäi hapan maku suuhun tuosta peesailusta, jotenkin aina käsittänyt triathleettien taistelevan mies miestä vastaan ja karsastavan peesaamista ja ryhmässä ajamista, tämän käsityksen olen lajia pitkään harrastaneilta saanut. Toki jokaisella itsellään on oma käsitys moraalista jne. Omani on siinä, että aina mennään maaliin asti ja sääntöjen edellyttämällä tavalla.

      Poista
    2. Kalustostahan tuon yleensä näkee heti, eli yleensä aina jos viivalla on tempopyöriä niin kyseessä on peesikieltokisa. Kyllä mä toisaalta ymmärrän tuon peesailu siellä Kiskossakin kun vastaan tuli jossakin vaiheessa sellainen sadan hengen porukka. Aika vaikea siinä on laittaa porukka jonoon kympin välein.

      Kärkipäässä tuota tilaa olisi kaikille ajaa oikeilla väleillä jos olisi vaan tahtoa ja näkeehän sen esim Joroisten kisakoosteista että yleisen keula pitää hyvin nuo välimätkat vähintään riittävänä. Moraalistahan tuo on kiinni, ehkä tällainen "varastaminen*" on jotenkin hyväksyttävämpää kuin joku muu. Tunnustan että muakin hävettää tuo Kiskon viimeinen vitonen pyörällä, ja toivottavasti ei tule toistumaan.

      Poista
  5. Moi. Mulle kyllä sopii ihan miten vain kun vaan linja on tasapuolinen. Siis valvotaanko vai ei.

    VastaaPoista