sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Olkapääleikkaus-osa 2

Ekaksi viikon treenit:

vko 14

ma: 1h 20min juoksu PK
ti: 45min traineri (20min 215w + 5min 305w)

yht: noin 2h

Noista nyt ei ole muuta sanottavaa kuin että 300 wattia ei pyörisi kahtakymmentä minuuttia ellei olisi ihan pakko. Ja tuskin sittenkään.

Keskiviikkona leikattiin vasenkin olkapää. Leikkauksessa ei kai ollut mitään ongelmia. Nyt oli hieman erilainen nukutus, koska viimeksi en meinannut lopettaa sössöttämistä moneen tuntiin. Olin siis aineissa puoleenyöhön ja olo oli huono. Nyt herätessä tärisin vaikka ei mua oikeastaan edes paleltanut, mutta tuo meni ohi parilla ruiskeella jotakin.

Olkapäästä löytyi pieni repeämä supraspinatuksesta kaiketi siitä päästä mistä se kiinnittyy olkaluuhun. Alla selventävä kuva (sivustolta tohtori.fi). Eli tuolla jossakin minne tuo supraspinatus nuoli osoittaa. Se on kai ottanut kiinni käden noustessa tuohon olkalisäkkeeen kärkeen ja hankautunut siihen. Nyt kai taas otettiin tuota kärkeä pois ja limapussi myös, eli tilaa on taas enemmän. Oikeassa ei tuollaista repeämää ollut, se oli vain hieman rispaantunut. No loppuajasta ennen leikkauksia tuo vasen olikin jo kipeämpi kuin oikea.

 

 Leikkauksesta seuraavana päivänä tuo olka oli melko kipeä, paljon kipeämpi kuin oikea oli leikkauksen jälkeen,  ja noita pitää alkaa jumppaamaan heti ettei ne jää jäykiksi. Yksi liike on sellainen, jossa kädet nostetaan etukautta ylös viisi kertaa. Käsissä pidetään keppiä, jolloin terveemmällä kädellä voi auttaa hieman toista nostamalla sillä enemmän. Alussa  käsi nousi vain noin 45 astetta, minkä jälkeen siihen koski niin paljon että en saanut sitä ylemmäksi. Buranan ja panacodin avulla se sitten tunnin jälkeen nousi ylös, mutta alas saaminen sattui. Mutta kyllä se siitä taas sitten liikkui. Olkanivelessä taisi olla nestettä ekana leikkauksen jälkeisenä päivänä mikä kipeytti sitä, koska sieltä kuului sellainen lotina kun niveltä yritti liikuttaa. Nyt kun olen tuota kolme päivää jumpannut niin liikeradat alkaa olla normaalit ja jumppa ei satu enää juurikaan. Toivottavasti nuo tulee kuntoon vielä kevään aikana. Nyt on 7 ja puoli viikkoa ekoihin kisoihin ja uinnin saa kuulemma aloittaa kuuden viikon päästä. Kuulosta siltä että pitää käydä muutaman kerran hallissa potkimassa kevään aikana ja vetää aika potkupainotteisesti kisat ja muutenkin vetää aika maltilla uinnit. Pitää kyllä vielä koittaa tinkiä tuosta uintirajoituksesta hieman, viikkokin olisi paljon. Ja kuntouttaa hyvin noita kuminauhalla ja painoilla kun sen aika on.

Ensi viikolla mä meinasin aloittaa pyöräilykauden jos käsi kestää nojata yhtään lepotankoon ja juoksulenkitkin otan taas mukaan ohjelmaan. Eli ensi viikolla totuttelen taas ja seuraavalla sitten kunnolla määrää jos kelit sen sallii. Mun kunnolla ei kyllä vielä oo kun hieman toistakymmentä tuntia viikkossa mutta eiköhän sitä ehdi.




maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäisloma

Vko 13


ma:  Juoksu 50min vk1
ti:
ke:  1h uintipotkut 2.5km + juoksu 55min + pilates  + vatsat
to:  1h traineri  vk
pe: 
la: 50min juoksu vk1-vk2+
su:

yht: 5h 30min

Tuli taas lepoviikon tunnit. Nämä lomaviikot ei sovi minulle, pitää aina matkustella, hallit ei oo auki ja traineria ei viitsi kuskata mukana junassa.  No jos jotakin hyvää keksii niin torstain traineri veekoo-pyörittelyt oli ihan ok. Jälkimmäinen 20 min veto 225wattia ja sykkeet jää vielä lähes 40 alle maksimin ja 20-25 alle perusmatkan kisasykkeiden. Pyöräily on varmaan kaiken kaikkiaan paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Silloin ajelin trainerilla pari kertaa viikossa keväällä, mutta ne oli sellaista pyörittelyä.  Todennäköisesti, siis sykkeiden perusteella jossakin aerobisella kynnyksellä. Enhän mä nyt keväällä ole sen enempää polkenut, mutta nuo pari viikottaista sessiota on vienyt vähän eteenpäin. Varsinkin kun niissä on ollut selkeästi joku tarkoitus. Ja  onhan tässä nyt edes yksi triathlonharjoitteluvuosi takana, kai siitäkin jotakin hyötyä on.

Ensi keskiviikkona menen operoituttamaan vasemman olkapään. Oikea on parantunut sen verran hyvin, ja vasen edelleen vaivannut,  että se tuntuu oikealta ratkaisulta. Samalla saan heittää hyvästit talvitriathlonin SM-kisoille. Kolme viikkoa on liian lyhyt toipumisaika ahtaan olkanivelen avarrusleikkauksesta. Oikean leikkauksesta on nyt lähes kolme viikkoa ja en kyllä uskaltaisi hiihtää sillä vielä. Ainakaan kisaa. No ensi vuonna sitten. Eli ensi viikko on pakostakin lepoviikko ja sitten alkaa puolentoista kuukauden tiukka treenijakso.

 Katselin tuossa kisakalenteria kesäksi ja alkukesästä on kaksi minulle tärkeää kisaa: maastotriathlonin SM ja sprintin SM. Koska kevät on mennyt niin kuin se nyt meni, niin ei auta kuin toivoa että kädet ehtii uintikuntoon noihin mennessä. Syksyllä oli tarkoitus pitää toukokuu kilpailuun valmistavana kautena, mutta nyt ei ole sellaisia treenimääriä mistä pitää tai pystyy keventämään. Eli noihin kisoihin en tule juuri herkistelemään jos mukaan ehdin. Tarkoitus on treenata huhtikuun loppu, touko- ja kesäkuu kunnolla ja alkaa hakea kuntoa heinäkuussa perusmatkan SM-kisoja varten. Kiskon käyn kesäkuun lopussa ja aion pärjätäkin siellä. Luultavasti perusmatkalla tällä kertaa.

 Heinäkuussa on sitten Joroinen. Mulle se ei ole mikään pääkilpailu, ja koska olen siellä ensimmäistä kertaa, niin en oikein edes tiedä mitä odottaa. Tietty hyvää kisaa ja kipua, mutta en ole koskaan kilpaillut missään lajissa mikä kestää yli neljä tuntia niin saa nähdä mitä siitä tulee ja miten jaksaa. Meidän sarjaan, m35,  on ilmoittautunut 170 osallistujaa, se on aika hyvin! Sitten on Syvänniemen pikkukisat Kuopion lähellä, ne on ihan pakolliset ja kauden kivoimmat. Ainakin viime vuonna. Älkää tulko tänne, ainakaan kaikki-näiden pitää pysyä tällaisina :) Viikko ennen Kuopiota olisi Iisalmen yötriathlon. Sinne ajattelin mennä lyhyelle matkalle. Jos kädet ei toivu sprinttiin, niin Kuopiosta taitaa tulla mulle pääkisa ja siellä olisi sitten tarkoitus ihan menestyäkin. Kymmenen minuuttia viime vuodesta aikaa pois niin sillä alkaa pärjätä. Maastoduathlonkisoistakin olen muistaakseni kuullut puhuttavan. Ja jos ne on sellaiset, että niissä ajetaan maastossa pyörällä, niin niissä mä aion olla mukana.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Hiljaa hyvä tulee. Tai ainakin kiire.


Vko 12


ma:  Juoksu 36min
ti:
ke:  juoksu 55min + pilates  + vatsat
to:  traineri 30min (15min vk + 5min ftp)
pe:  uintipotkut 1h + juoksu 1h 5min
la: 1h traineri (2x20min vk) + pilates + vatsat
su: 1h 30min juoksu + pilates + vatsat

yht: 7h 25min

No jaa. Maanantaina olin vielä juostessa väsynyt, joten jätin taas lenkin kesken. Oli oikea ratkaisu. Tiistaina huilia koska väsytti ja oli myös hieman lämpöä. Keskiviikon juoksukin oli vähän hankala-sykkeet meinasi nousta, joten lönkyttelin aika rauhallisesti. Torstaina taas koitin pyöräillä. Ei sujunut, joten jätin treenin aika lyhyeksi ja kuumemittari näytti taas hieman lämpöä. Loppuviikko olikin sitten ihan asiallista, parhaimpana juttuna tietty se, että pääsin ekaa kertaa kymmeneen päivään saunaan tikinpoiston jälkeen. No oli muutenkin kivaa, myös treenaaminen. Lauantain sisäpyöräily oli jopa ihan ok. Watteja taas muutama ylöspäin ja sykket ei noussu kuten pari viikkoa sitten.  Sunnuntaina taas huomasi että oon loppujen lopuksi juossut aika vähän, vaikkakin ainakin tuplasti sen mitä viime talvena. Tunnin jälkeen alkaa juoksuasento romahtaa. Eli aika paljon on vielä kesäksi tekemistä.  No hyvä että pääsi edes vähän taas treenaamaan, mutta kyllä liikuntaa saisi tulla lähes tuplat tähän aikaan vuodesta.


Alkavalla tai luultavammin seuraavalla viikolla leikataan mun vasen olkapää. Turha tuota on parantaa, kun ei sillä voi tehdä edes kevyttä yliolan kuminauhajumppaa. Paska mikä paska. Tää oikea on taas oikeinkin hyvä. Koskee jo vähemmän esim juostessa kuin ennen leikkausta ja muutenkaan ei ole takapakkia tullut. Pitänee ensi viikolla jo alkaa hieman kuminauhaa kiskomaan. Silleen kevyesti ja ei mitään olkapään yläpuolella.  Leikkaukseen asti yritän muutenkin saada kohtuullisesti tunteja. Vaikeeta se vaan on kun ei voi uida eikä hiihtää ennen kuin alkaa kunnon pyöräkelit. Mutta jos jotakin kuitenkin saisi aikaiseksi. Voisihan sitä vaikka tehdä enemmän tehoja. Painookin oon alkanut jo vähän pudottaa niin ei tartte olla pahasti miinuskaloreilla enää sitten kun pitää treenata enemmän, eli joskus kun baanat sulaa.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Toipilaana

Ekana viikon treenit:

Vko11

ma: juoksu 32min (20minvk) + pilates + vatsat

yht: 1h

Jos tuosta nyt jotakin kertoo, niin ekat pari kilsaa veekoota meni helpohkosti 4.10-4.30 kilometrivauhtia, sitten olikin vaikeempaa  vatsan pettäessä ja kurvasinkin kotiin vessaan..

Nyt olen siis parannellut tuota leikattua olkapäätä tiistaista asti. Pisteenä ii:n päälle perjantai alkoi oksennuksella ja sitä riitti koko päivän. Olisko tuo sitten se kuuluisa noroviirus? Anyway,  enpä oo noin kipeenä ollut moneen vuoteen. Kuumetta oli vajaa kolmekasi, mutta tässä iässä se vastaa neljääkymmentäkahta. Melkein siis. Nyt on jo hieman parempi olo, ei enää okseta kuin hiukan kun kävelee olohuoneen ja keittiön väliä. No se hyvä puoli tässä tietty on että tuohan meni aika näppärästi tässä samalla. Vähän niin kuin hyvä työntekijä sairastaa lomalla, niin mä sairastan sairaslomalla.

Olkapää on aika hyvä. Ei sillä nyt uimaan vielä pysty ja huomaahan sen että sille on jotakin tehty, mutta ei se kyllä kovin kipeä ole. Joka yö olen saanut nukuttua ja äsken meinasin alkaa vahingossa kuminauhajumppaamaan sitä samalla kuin tuota vasenta. Tuolle oikealle liikkeet on lähinnä käden nostelua edestä ja sivulta kepillä avustettuna. Aika samat liikelaajuudet siinä on jo kuin vasemmassa ja kädenkin saa jo selän taakse ilman kipua. Kunhan tästä taudista toipuu niin eiköhän tuolla jo trainerilla voi ajella ja kävelylenkkejä harrastaa. Hyvä juttu.

Tuota vasenta mietin äsken. Samat vaivathan ja magneettikuvalöydökset siinä on kuin oikeassakin olkapäässä. Lisäksi se on ollut viime aikoina ennen leikkausta kipeempi kuin oikea. Oikeesta kädestä on kontrolli viikolla 15, eli reilun kolmen viikon päästä. Jos sen päättää sitten leikata niin menee käytännössä kaksi viikkoa kaikkine maksusitoumuksien saamisien ynnä muiden juttujen suhteen. Oltaisiin jo viikolla 17. Ja maastotriathlon on viikolla 21 ja sm-sprintti on viikolla 23. Tuo kuulostaa aika mahdottomalta yhtälöltä, koska uinti kuulemma onnistuu vasta kuusi viikkoa leikkauksesta ja ottaen huomioon että olen viimeksi uinut marraskuussa, tarvitsisin luultavasti muutaman uintitreenin ennen kisoja. Vaikka uinti on mulle hyvä laji, niin sen piti olla tänä vuonna se juttu, jolla olisi päässyt ihan keulan mukana pyörälle ja saanut etumatkaa osaan kovista kilpakumppaneista. No näillä näkymin tilanne on se että jos nuo kädet kestää uimista niin tulisi olemaan melkoinen ihme jos pääsen varsinkaan ekoissa kisoissa edes vastaavista asemista pyörän päälle kuin viime kesänä. Niinpä koitinkin kuminauhajumpaa tuolle vasemmalle tänään ja  jos se ei ala sitä kestämään niin soittelen sitten tuolle mut leikanneelle tohtorille että pyytää maksusitoumuksen ja putsaa tän vasemmankin mahdollisimman pian. Pääsisi sitten edes jossakin vaiheessa edes vähän trenaamaan eikä vain kelailemaan. Niin, talvitriathlon saattasi ehkä onnistuakin jos tuota vasenta ei operoida, vaikee sanoo. Tuonnehan on kuitenkin vielä joku viisi viikkoa aikaa. Eipä tässä oo kyllä pystynyt hiihtämäänkään ja muutama veekoo-hiihto pitäisi ainakin saada alle.

 Nyt on kymmenen viikkoa maastotriathlonin SM-kisoihin. Niihin luultavasti ehtisin kuntoutua jonkunlaiseen uintikuntoonkin jos vasen olkapää leikataan parin viikon sisään tai sitten ei tarvitse leikata ollenkaan. Mun pyöräosuuden pitäisi olla, jos reitti on niin tekninen kuin luvattiin, niin vahva että pari-kolme minuuttia tappiota uinnissa ei pitäisi vielä olla ongelma vaikka juoksussa joku minuutti saattaa tullakin turpaan. Pyörä tosin vielä puuttuu.. Pitää  yrittää lainata jostakin joku 29-tuumainen jos pääsen kisaamaan, koska ei mulla oikeastaan ole muuta tarvetta omistaa maasturia kuin nuo parit triathlonkisat. Ja ehkä pari lenkkiä keväällä ja syksyllä.  Talvipyöräily ei oo mun juttu-varpaat jäätyy ja se on tylsää puuhaa ilman juurakkoa. Eikä mulla oikeestaan oo rahaakaan tuollaiseen :D

torstai 14. maaliskuuta 2013

Olkapääleikkaus

Nyt se on sitten leikelty tuo oikea olkapää. Operaatio oli tiistaina ja pari päivää tässä on jo ehtinyt toipumaankin. Itse leikkaus meni hyvin. Hauiksessa tai rustorenkaassa ei kai ollut mitään korjattavaa ja toimenpide oli kai aika normaali olkapään avarrusleikkaus, jossa tehtiin lisätilaa supraspinatukselle poistamalla vähän luuta ja bursa. Bursa oli kuulemma niin arpinen ja hankautunut että se piti poistaa . Ja joku ca-ligamentti kai katkottiin, koska se oli tiellä.

Olka on ollut yllättävän kivuton-olen saanut yöt nukuttua ja leposärkyäkään ei ole juurikaan ollut.  Jumppa piti aloittaa heti seuraavana päivänä. Tarkoituksena on estää kiinnikkeiden syntyminen ja saada käteen hyvä liikkuvuus. Tänään käsi on noussut jo omin avuin ylös suoraksi. Juoksua ja pyöräilyä ei ole kielletty, mutta taitaa kuitenkin olla viisainta huilaillla tämä viikko. Jälkitarkastus on muutaman viikon päästä.

Mä olen yleensäkin melko optimisti, mutta tällä hetkellä olkapää vaikuttaa todella hyvältä ja uskon että tuosta tulee vielä kesäksi hyvä. Toivottavasti jo maastotriathloniin mennessä. Tuon vasemman olkapään tilanne sen operoinnin suhteen katsotaan uusintakäynnin yhteydessä. Mutta luultavasti siellä on samanlainen vamma oireiden ollessa samat. Pitänee vaan katsoa vähän oikean käden paranemista ja miettiä milloin tuota kannattaa leikellä jos on tarvis. Kisaamaan kun kuitenkin olisi päästävä..

Tuossa vielä kuva olkapäästä, ei tuo kovin pahalta näytä.




sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hiihtelyä

Viikko 10

ma: 1h uinti + Juoksu 50min
ti: 1h 55min hiihto  + 10min juoksu + futispeli 70min
ke:
to: 1h traineri (2x20min vk)+ pilates + vatsat
pe:
la: 1h traineri (2x20min vk) + pilates + vatsat
su: 2h 50min hiihto + juoksu 15min

yht: 11h

Oli mukava viikko. Pitkästä aikaa tuli hiihtokilometrejäkin edes muutama ja hiihtäessä ei sykkeetkään nouse enää ihan taivaaseen. Varsinkin sunnuntain hiihto oli kiva-aurinko paistoi, suksi luisti ja muutenkin oli hyvä fiilis hiihdellä. Vauhti nyt ei päätä huimannut, 37,5km taukoineen, mutta ei kai sen nyt aina tarvitsekaan. Tiistaina kävin tuuraamassa toipilaita ja muita poissaolijoita viime kesän futisjengissäni. Tuokin oli kyllä hauskaa ja ihan hyvin pysyi vielä nuorempien mukana. Traineritreenitkään ei enää olleet yhtä tuskaisia kuin viime viikolla, eli kroppa sopeutuu.

Vakuutusyhtiöltä tuli perjantaina maksusitoumus oikean olkapään tähystykseen , joten operaatio lienee ensi viikolla. Perjantaina kuvattiin vasen ja löydökset oli röntgenlääkärin mukaan äkkiä vilkaisten samansuuntaisia, paitsi sitä rustorengasvammaa, joka oikeassa olkapäässä oli,  ei näkynyt. Soittoaika lääkärille maanantaina ja sitten on tuonkin suhteen viisaampi. Tuo vasen on kyllä viime aikoina ollut kipeempi kuin oikea, varsinkin hiihtäessä. No jospa ne siitä. Ensi viikolla treenailen vielä ihan kunnolla leikkaukseen asti.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tuomio ja muuta kivaa

Vko 9

ma: uintipotkut 1h + juoksu 50min (vk 30min) + pilates + vatsat
ti: juoksu 15min + hiihto 1h 25min + pilates + vatsat
ke: traineri 1h (2x 20min vk) + juoksu 1h 15min
to: 1h uintipotkut +uintia n. 1km
pe: 1h traineri ( 2x 20min vk) + pilates + vatsat
la: 1h juoksu + pilates + vatsat
su: -

yht:  10 h 15min

Tuli ihan kohtuullinen viikko pitkästä aikaa. Mulla on viime aikoina ollut kolme tärkeetä treeniä viikossa. Ne on nuo kaksi vk-treeniä trainerilla ja yksi vk-juoksu. Ne on menneet hyvin eteenpäin kevän aikana. Loppu on oikeastaan sitten ihan matalatehoista aerobista ja keskivartalon kuritusta. Tuo on ollut ihan hyvä konsepti mulle. En ehkä jaksaisi juurikaan enempää tehotreenejä viikossa. Määrää saisi tulla kyllä lisää. Nuo trainerit oli aika raskaita, varsinkin perjantainen. Ilmeisesti alkuviikon urheilut painoi sen verran reisissä. Uintiakin yritin, mutta ei tuosta oikein mitään tule. Vauhti ei oikeestaan ole hukassa- tuollaisia 1.30 satkuja pääsee melko helposti eikä edes hengästy. Olkapäät vaan menee hapoille jolloin meno hyytyy.

Tuosta sainkin hyvän aasinsillan. Tänään kävin lääkärissä näyttämässä olkapäitä. Ei ne tuolla viimeisellä piikillä parantuneet. Juokseminen ja uiminen sattuu. Samoin myös hieman hiihto. Ilmeisesti ensi viikolla oikeaan olkapäähän tehdään hieman tilaa puukolla. Pakkorako, kun tuo konservatiivinen hoito ei ole neljääntoista viikkoon auttanut juurikaan. Pitäisi kuulemma päästä lähes samantien juoksemaan ja uimaankin kuuden viikon päästä. Jos siis ei mitään yllättävää löydy. Pitää toivoa parasta. Vasen olka kuvataan perjantaina ja sitten on senkin suhteen viisaampi. Kisakuntoon pitäisi siis ehtiä, mutta tuo talvitriathlon taitaa luultavasti jäädä väliin. Harmi, koska uskon että tuo kisamuoto olisi minulle sopinut. Maastotriathloniin täytyy kyllä päästä mitalia puolustamaan toukokuun lopussa. Koitan vielä saada ennen leikkausta hyvän treenijakson kun sitten on kuitenkin aikaa palautella.

Ja sitten kaikille sekä aloitteleville trathleteille ja myös muille  tiedoksi. Mun yhteistyökumppanilla scorpionstorella on märkäpuvuista ennakkotilauskampanja menossa. Puvusta saa kymmenen prosenttia hinnasta pois kun tilaa sen nyt, eli tuolta sivun ylälaidan bannerista vaan klikkailemaan.