sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Flunssaa

No eipä ollut tämä viikko juurikaan edellistä parempi. Kävin tiistaina juoksemassa neljä kilometriä ja vähän vatsajumppaa päälle. Olo oli ihan ok ja lämpöä ei ollut. Keskiviikkona olikin sitten taas hieman kipeä olo ja pää täynnä räkää. Torstaina sama fiilis, joten aloitin antibioottikuurin. Tänään kävin jo kahdeksan kilometriä juoksemassa. Oli ihan kivaa, mutta syke pyrkii nousemaan helposti. Lämpöä ei ole enää, mutta olo on hieman kipeä. Todennäköisesti se kuitenkin johtuu liikunnan puutteesta. Mä olen ollut nyt puolitoista viikkoa flunssassa ja yleensä se on liikaa. On kipeä olo vaikka ei ole kipeä. No tuon lenkin jälkeen on kuitenkin terveempi olo kuin ennen lenkkiä, joten eiköhän tässä pääse pikku hiljaa taas liikkeelle. Jos tästä nyt ei sairastu, niin ensi viikolla varovasti lisää liikuntaa. Marraskuussa alkaa sitten mun peruskuntokausi ja määrät lähtee nousemaan vähitellen.


Tuossa vielä kuva kesältä. Vantaalta uinnin kääntö.

torstai 18. lokakuuta 2012

Pipinä

Ajattelin ensin että en kirjoita viime viikosta mitään, kun ei ole mitään kirjoitettavaa. Kävin siis viime viikolla maanantaina taas astmatutkimuksissa. Tällä kertaa hengittelin histamiinia ja puhaltelin välillä putkeen. Seurauksena oli hemmetin kipee kurkku ja parin päivän päästä olin kipeenä. Kurkku ja keuhkot rikki ja poskiontelot täynnä räkää. Viikon treenit jäikin tiistain 4 kilometrin uintiin ja 40 minuutin juoksulenkkiin. No en mä oo vuoteen ollutkaan kipeänä, joten kai tämän näin ylimenokaudella kestää.

Tänään sain tulokset astmatestistä, ja niiden mukaan ei ole mitään viitteitä astmasta. Ilmeisesti mulla on ongelmaa äänihuulten kanssa kovassa rasituksessa. Ne kai supistuu kun kuivaa ilmaa virtaa riittävästi kurkusta sisään ja ulos. Nyt hoitona on ihan normaalit allergialääkkeet ja nexium närästykseen. Sekin voi kuulemma provosoida tuota kurkun supistumista. Lisäksi sain astmasuihketta tuohon vaivaan. Sitä otan vain jos ohjelmassa on kova treeni tai kisat. Jospa noilla pärjäisi jatkossa ja onhan tuo inhalaattori mua aikaisemminkin auttanut tuohon vaivaan, joten miksipä ei sitten jatkossakin.

 Tämä viikkokin taitaa mennä sairastaessa. Eilen kävin jo lyhyellä lenkillä ja jumppasin vatsoja. Olo tuntui ihan hyvältä ja lämpöä ei ollut. Tänään oli taas joku 37 astetta ja hieman kipeä olo, joten aloitin antibioottikuurin ja jätin uintitreenit väliin. Jospa tuo lääke toimisi taas noihin poskionteloihin, joissa tuntuu taas tavaraa olevan. Nyt treenien väliin jättäminen ei edes kauheesti ahdistanut. Kai sitä on jo jotakin tähän ikään mennessä oppinut. Ei viitsi enää sairaana urheilla.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Juoksua ja juoksua

Viikko 38

ma: Juoksu 50min + 15min pilates ja pidot 15
ti: 1h 25min uinti 4km
ke: 1h 15 min juoksu + pilates ja pidot
to: uinti 1h 2500m
pe: 45min juoksu + pilates ja pidot
la: - 
su: 1h 20min juoksu + pyörä 1h

yht: 8h 20min

Mä kattelin viime viikolla menneen vuoden treenejä harjoituspäiväkirjasta (joo, mulla on tarkka kirjanpito jo 12 vuoden ajalta tallessa), ja huomasin että varsinaisia juoksukilometrejä mulle tulee ihan törkeen vähän. Eipä siis tarvitse miettiä miksi tuo juoksu onkin mulla se heikoin laji. Ilman jalkapalloa, jota siis kesäaikaan tuli varmaan pari tuntia viikossa olisi tuo juoksu varmaan vielä huonompaa. Tai en mä siis ihan surkee siinä ole, menihän tuo kymppikin 43 minuuttia ja rapiat perusmatkalla Kuopiossa, mutta kun tuo ei oikein näissä karkeloissa riitä mihinkään. Ensi vuonna tuo kymppi pitää kulkea joku 4-5 minuuttia kovempaa ja sen eteen pitää tehdä työtä. Ja sitä mä tällä ja viime viikolla jo vähän aloittelin. Tällä viikolla juoksua tuli reilu neljäkymmentä kilometria ja iso osa tuosta mäkisellä kuntoradalla. Nyt on tarkoitus pikku hiljaa totutella jalkoja tuohon juoksun rasitukseen ja lisätä sitten määrää joskus marras-joulukuussa ja juosta paljon aina sinne asti jos ja kun hiihtokelit tulee. Uinnin kehittäminen on se loppuvuoden toinen teema.

Nyt pitää vielä tämä lokakuu malttaa treenailla tälleen sopivasti. Monellahan on se paha ongelma että harjoitellaan jo tässä vaiheessa vuotta paljon ja sitten kun pitäisi määrää lisätä niin ei olekaan varaa/voimia siihen. Tämän harjoittelun kun pitäisi olla nousujohteista hommaa. Ensi viikko onkin sitten kevyt. Jos pari uintia ja muutaman juoksulenkin plus jumppaa ehtisi tekemään niin hyvä.


Tuossa pohditaan kesällä Henrin kanssa onko kaikki jutut reilassa. Oli ekat isot kisat ja paljon kaikkea uutta. Taustalla kova jätkä, varsinkin kampi pyörii.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

rentoa hölkkäilyä ja uintia

viikko 39

ma: 1h 10min juoksu + jumppaa 20min
ti: 1h 20min uinti 4km
ke: 15min pilates+ pidot
to:1h uinti 2750m
pe: 30min juoksu
la: 1h pyörä + 15min pilates + pidot
su: 1h 25 min juoksu

yht: 7h 15min

Taas tuli yksi helppo syysviikko lisää. Pari mulle pitempää juoksua tuli tehtyä. Matkaa noissa ei paljon tule, kun maasto on mäkistä ja syke rauhallinen. Mutta välillä on kiva juosta hiljaakin. Tänään juostiin Manen kanssa leppoisasti kahdeksan kilsaa (siitä se lähtee) ja mulle tuli viisi siihen päälle.

 Uinti tuntuu koko ajan paremmalta ja paremmalta. Maanantaina uin neljä kilsaa, mikä on mulle paljon. Tuo on selkeesti pidempi harjoitus kuin nuo perus kolmen kilometrin treenit. Torstaina oli seuran uintitreenit. Noissa mulla on viime aikoina ahdistanut hengitystä melkein säännöllisesti. Varmaan siksi että vauhti on hieman kovempaa kuin noissa yksin uiduissa treeneissä. Nyt otin astmapillistä henkoset ennen treenejä, ja uiminen tuntui kyllä kevyemmältä. Oli kyllä tosi helpon tuntuista.  No vetomiehelläkin saattoi olla osuutta asiaan.. Ensi viikolla yritän saada ihan pikkuisen enemmän treeniä kasaan kuin tällä viikolla, koska seuraavalla viikolla on syysloma ja lähden laiskottelemaan Kuopion suuntaan.


Yllä kuva Vantaan SM-kisojen lähdöstä. Näitä tulee välillä fiilisteltyä kun on syksy ja sataa :)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

355w ja 70millilitraa.

viikko38

ma: pyörä 1h + pilates ja vatsoja 20min
ti: 2h futispelit
ke: pilates 10min

to: 1h uinti 2850m
pe: -
la: 1h 10min uinti 3500m
su: -

yht: 5h 40min

Mahatautia ja sadetta. Tuossapa tulikin jo viikon teemat esille. Tiistain kaksi futispeliä tuntui vielä kropassa keskiviikkona. Jalat oli kipeenä, koska meinasin saada puujalan taklauksesta ja toinenkin pohje oli saanut osumaa. Eli ehkä tällä kertaa oli onni että keskiviikolle suunittelemani pitkä pyörälenkki jäi sateen takia väliin. Mahakin alkoi reistaamaan jo torstaina. Siitä huolimatta sain käytyä uintitreeneissä. Loppuviikosta ei tullutkaan muuta tehtyä kuin yksi hyvä uintitreeni. 3.5km on mulle pisin uintimatka pariinkymmeneen vuoteen. Tuntui kyllä helpolta kun piti vauhdin selkeesti kakkosalueella.

Lekurilla kävin kuulemassa tuloksia rasituskokeesta. Sydän tuntui pelaavan ja kuntokin oli kuulemma hyvä. Loppuwatit vastasi pyörätestin 355 wattia ja millilitrat oli 70 per painokilo. Eli ihan kohtuulliset lukemat siihen nähden että vetelin miinus kymmenasteista ilmaa sisuksiin letkun kautta. Vielä ei oo täyttä varmuutta onko tuo rasitusastmaa, mutta muutama muuttuja viittaisi siihen ja osa taas ei. Käyn vielä lokakuun alussa jossakin histamiiniprovokaatiokokeessa, jossa katotaan myös jotakin tulehdustekijöitä hengitysilmasta.Sitten saan kai jonkunlaiset diagnoosin tuohon vaivaan.  Periaatteessa noilla arvoilla pitäisi liikkua paljon ripeämmin kuin mitä minä pystyn, mutta tuo testi ei tietty kerro kuin jotakin suorituskyvystä ja esim suorituksen taloudellisuus vaikuttaa aika paljon. Ja ei tuo mikään suora testi ollut.

  Loppuun vielä kuva hetki Vantaan sprintin maaliintulon jälkeen. Ahdisti..


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

vko 36

Viikko 36

ma: 20min pilates + vatsat
ti: uinti 3km
ke: 15min juoksumatto + 1h futispeli
to: uinti 2800m
pe: 1h 15min ultimate + futis + 20min pilates+ jumppaa
la: 1h 55min pyörä 55km
su: maastojuoksua 1h 30min + pilates

yht: 9h

 Määrältään viikko oli ihan mukava tällaiseksi ylimenokauden viikoksi. Uinti alkaa pikku hiljaa sujumaan kesän jälkeen. Tai ei vauhdit vielä älyttömiä ole, mutta tuntuma paranee koko ajan. Viime vuonna olin kuitenkin aika paljon jäljessä tähän aikaan vuodesta. Periaatteessa uinti on mulle hyvä laji triathlonissa. Vantaan sprintissä olin uinnin jälkeen neljäs ja Kuopiossa toinen. Eli en anna noissa juurikaan muille eteen. Olisi kuitenkin etua jos uinti kulkisi kovemminkin. Silloin välttäisi ärsyttävän alkuruuhkan ja pääsisi polkemaan kovimpien kisakumppaneiden kanssa samaan ryhmään. Ja tää Suomen talvi ei oo aina optimaalinen ulkoliikuntaan, joten aikaa olisi treenata uintia. Olenkin miettinyt johonkin uimaseuraan liittymistä. Esim. Cetuksen Master ryhmään. Jos mä haluaisin kehittyä kunnolla tuossa uinnissa niin kertoja saisi tulla ainakin viisi per viikko useamman kuukauden ajan. Tuolta saisi ohjattua valmennusta ja uintiseuraa. Vaikka mä tykkään harjoitella itestään, niin uinti on kuitenkin sellainen laji jossa hyvä treeniseura piristää. Terveiset vaan Heltrin kokeneiden ryhmäläisille :) Tavoitteena mulla olisi uida sprintin uinti (750m) minuutin kovempaa ensi kesänä,eli noin kymmeneen minuuttiin.

 Toinen laji mihin aion syksyllä ja talvella panostaa on juoksu. Minun tämänhetkinen vauhti ei riitä kärjen tahtiin. Nykyään pystyn juoksemaan viisi kilometriä noin 4min 10s/km-vauhtia. Jotta voisin pärjätä juoksussa pitäisi tuosta ottaa pois 20-30s/km. Uskon että kun saan vaan lisää juoksukilometrejä ja hyvän peruskuntokauden talven aikaan pitäisi tuo olla ihan tavoitettavissa. Eli sellaista cooperin 3300m-vauhtia saisi vitonen tulla pyöräilyn ja uinnin päälle. Samoin kympillä aika pitää olla alle 40 minuuttia, mielellään lähempänä kolmeakymmentäyhdeksää.

Keskiviikkona kävin juoksemassa Meilahden sairaalassa matolla rasitustestin. Hengitin kylmää, -15-asteista, ilmaa samalla kun juoksin maksimivauhtia. Kyllä tuolla taas hengen sai vinkumaan, mutta lääkäri oli sitä mieltä että astma ei käyttäydy noin kuin mulla kävi. Voi olla että mull aon jotakin häikkää äänihuulissa tai kurkussa muuten. Siis että ne supistuu kovassa rasituksessa. Voi toki lisäksi olla rasitusastmaa. No tuon pitäisi siis selvitä reilun viikon päästä kun on tapaaminen lääkärin kanssa. Oli mikä vaan niin pääasia olisi että saisi tuon hengenvinkumisen kuriin. Ensi viikolla en taida enää jaksaa mitään ylimenojuttuja vaan treenaan niin kuin hyvältä tuntuu :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ylimenoo

Viikko 36

ma: 1h futispeli
ti: -
ke: 1h futispeli
to: uintitreenit 1h 2850m
pe: -
la:-
su: 1h uinti 3km + futistreenit 1h 20min

yht: 5h 30min

Tällainen oli tämä viikko. En oo ainakaan stressaantunut  liiasta liikunnan määrästä. Alkuviikosta tuntui poskionteloissa olevan taas jotakin, niin otin aika rauhallisesti. Sama meno jatkui kyllä loppuviikollakin.Tämmöstä se on kun antaa itselleen luvan ottaa löysästi, kroppa reagoi heti.  Uintitreenit oli hyviä. Varsinkin sunnuntaina alkoi taas hahmottaa juttuja paremmin. Hieman vähemmän kiertoa lantiosta ja käsivetoon uusia juttuja. Liuku parantui kummasti. Ensi viikko vielä rauhallisesti ja sitten taas hieman enemmän määrää. Varsinkin uintia ja juoksua. Keskiviikkona on sitten rasituskoe juoksumatolla kylmäaltistuksella. Näkee vaivaako minua rasitusastma vai joku muu. Kiva tietää.