sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ensimmäinen

Eilen kisattiin SM-mitaleista Heinolassa ja kilpailumuotona oli maastotriathlon. Minulle tuttu laji jo viime syksyltä, mutta nyt sarjana M35. Maastotriathlon eroaa joiltakin osin normaalista triathlonista. Uintimatka on kilometri ja se uidaan hallissa eräuintina. Meidän sarja ui samaan aikaan, joten tilannetta pystyi hieman tarkkailemaan uinnin aikana.  Saadun ajan perusteella lähdetään sitten pienen tauon jälkeen pyöräilemään siten, että nopein uimari starttaa ensimmäisenä ja siitä sitten lähdetään aina uinnissa tulleen aikatappion verran kärjen perään ajelemaan. Pyörä-juoksuvaihto on normaali ja maalissa ensimmäinen on voittaja.

Mulle uinti oli siis olkapääleikkauksista ja vuoden vähäisestä uintimäärästä johtuen hieman arvoitus. Ekat uintikilsat, tai oikeastaan metrit,  tälle vuodelle tuli viime viikolla. Kaikki 500metriä. Viikolla uin yhden kymmenen setin satasia aikaan 1.35 kahden minuutin lähdöllä. Eli näkymät ei olleet kovin vahvat, mutta olo oli toiveikas ja sanoinkin ennen starttia että kaikki alle 17 minuutin on plussaa. No, taktiikkana oli rauhallinen aloitus ja noin 1.40 satkuja, jolla loppuaika olisi 16.40 ja pikku hyytymisellä noin 17 minuuttia. Lisäksi ajattelin että kaikki turha liike pois, perse pintaan ja happea joka kolmannella. Lisäksi ilman volttikäännöstä ja kova potku päädystä plus aina muutama reipas potku perään jotta kädet ei rasitu liikaa. Eka satku meni jarrutellen 1.29 ja yllättäen aina jonnekin puoleenmatkaan pääsin aika tasan puolentoista minuutin satasia. Katselin satkun välein päädyssä olevasta kellosta aikaa noin puoleenväliin asti. Tuonne asti uinti tuntui vielä hyvälle. Loppu tuli hieman hidastuen, mutta kello pysähtyi kuitenkin aikaan 15.48. Mulle törkeän hyvä uinti ottaen kaiken huomioon. 24 sekuntia nopeampi kuin viime syksynä, jolloin kuitenkin uin kolmesti viikkoon. Syynä lienee kaikenkaikkiaan parempi kunto ja ilmeisesti keskimäärin 4km uintipotkuja per viikko tekee uintiasennolle hyvää.Uinnin jälkeen oli toisena seitsemän sekuntia keulaa perässä.

Sitten vaihto, saunan kautta tietty, ja pyöräilemään maastoon. Pyöräilyssä ei oikeastaan arveluttanut kuin kalusto ja se etten aja vaativalla reitillä puuhun tai riko renkaita kiviin. Alku oli aika nihkeätä eikä kropa ollut lämmin. Ajoin ekana lähteneen kilpailijan kiinni noin 300 metrin kohdalla ja sen jälkeen koitin ajaa kaikki vaativat pätkän täysillä ja palautella hieman helpoissa kohdissa. Taktiikkana oli saada Miikka Osmoon lisää eroa, uinnin jälkeen sitä oli vajaa puoli minuuttia, jotta juoksussa olisi mahdollisuudet kisata voitosta. Muut osallistuja ei olleet tuttuja edes nimeltä , joten heihinkin nähden piti koittaa ajaa lujaa. Ensimmäisen kierroksen alkupuoliskolla näinkin Miikan muutamassa kohdassa, ja arvelin että ero ei ole ainakaan kasvanut.  Reitti oli melko vaativa ja helpoilla pätkillä palauttelin sykkeen jonnekin 170 lyönnin nurkille jotta polkuajoon riittäisi vääntöä. Ekalla kierroksella kaaduin kerran laskussa, mutta muuten ei ollut ongelmia. Toinen jalkautuminen reitillä tuli toiselle kierrokselle lähdössä kun pysähdyin ottamaan uuden juomapullon ja samalla söin (tai join) yhden geelin. Toisella kierroksella ajo oli hieman parempaa, koska reitti alkoi olla tutumpi. Kierrosaika oli aika sama, mutta lopussa oioin hieman selkää juoksuosuutta varten. Pyörän keskisykkeet oli 169, mikä on mulla hieman alle maantieanakynnyksen.



Taas vaihtoon. Siinä ei ollut isoja ongelmia, hieman sähläsin pyöräilykenkien ja hanskojen kanssa, mutta aikaa siihen ei mennyt kuin varmaan enintään kymmenen sekuntia. Juoksu lähti taas aika vauhdikkaasti liikkeelle. Laskuvoittoiselle osuudelle päästelin alun 3.15 kilometrivauhtia, joka kyllä tasoittui jonnekin 3.40 kilsavauhtiin ennen ensimmäistä jyrkkää rinnettä vesitornille. Se ei ollut juostava, ja mun piti varoa kireitä pohkeita, joten en edes yrittänyt mennä nousua lujaa. Tornilta takaisin tullessa Miikka tuli vastaan ja arvelin eron olevan maksimissaan minuutin luokkaa.Seuraavana ohjelmassa oli jyrkät portaat alaspäin. Mulla oli vauhti ihan maksimissa ja koitin juosta tasaiset reippaasti kuitenkin yrittäen pitää sykkeet alle 175, jotta en kanttaisi pahasti. Pätkä loivaa nousua ja sitten olikin taas paha nousu harjulle. Siinäkin meni osittain kävelyksi. Mulla oli aika erilainen taktiikka kuin muiden sarjojen kilpailijoilla joita ohitin kierroksella- ne meni nousut paljon kovempaa, mutta tasaisella päästelin sitten ohi. Sitten vielä yksi paha nousu ennen hieman helpompaa pätkää yleisurheilustadionin juoksurataa.  Eka kiekka meni noin 15.10 ja olo oli ihan suhteellisen hyvä vielä. En viitsinyt katsella taakse, koska mulla oli ihan maksimivauhti päällä, joten ei siitä olisi ollut hyötyä. Vaihdosta nappasin muutaman palan suolakurkkua, koska pohkeet oli ihan kramppikypsät. Päälle huikka vettä. Väkevämpää en uskaltanut juoda, koska maha oli taas pyörän jälkeen sitä mieltä että entistäkin oli liikaa. Suolakurkku tuntui toimivan. Toisella kierroksella vesitornille nousu oli ensimmäistä vaikeampi. Takaisin kurvatessa kattelin missä muut tulee, mutta nyt ei ketään näkynyt. Toivoin että ero oli pysynyt samana, mutta samalla pelkäsin että se oli tuntuvasti kaventunut ja Miikka oli jo ohittanut kohdan joissa ekalla kierroksella törmättiin. Sitten taas nousu harjulle ja kone alkoi käydä aika punaisella, sykkeet reilu 180 ja mulla maksimi 189. Loppumatkan katselin taakse vähän väliä ja kun takalenkki oli ohi niin Miikka oli vasta menossa sinne. Sivufemma kohdatessa ja mulla hemmetin hyvä fiilis juosta loput vajaa kilsa maaliin vaikka olin aika valmis. Yritin vain pitää fokuksen vielä kisassa vaikka päässä pyöri kaikenlaista. Tiesin että nyt se tulee, ensimmäinen.



Nyt olen jo hieman kerennyt analysoimaan suoritusta. Uinti oli hyvä, pitää ihan jatkoa ajatellen miettiä paljonko potkutreeniä kannattaa sisällyttää ohjelmaan. Todennäköisesti  pystyn jo pikkuhiljaa uimaankin treeneissä, olkapäät ei tuosta kipeytyneet eikä oikeastaan ole vieläkään kipeät. Viime vuonna ne oli.  Mutta ilmeisesti potkutreenejä kannattaa jatkaa. Nyt nuo olkapäät ei hapota uidessa palautuksessa kuten ennen leikkausta, ainoastaan uintilihakset väsyi. Nekin aika vähän koska niitä ei ole.

Pyörällä annoin välineessä aika paljon eteen. Olen selkeästi paremmassa kunnossa kuin viime syksynä, mutta silti ajoin suhteessa 4-5 minuuttia hitaammin kuin muutamat viime vuonnakin mukana olleet kilpailijat. Nyt pienipyöräisellä joutui tekemään tosi paljon töitä teknisillä pätkillä, mikä varmaan söi myös jaksamista helpoilla pätkillä. Muuten ajoi tuntui kyllä nopealta ja kovempaa tuolla en päässyt, kaikki oli pelissä.

Juoksureitti oli huomattavasti haastavampi kuin viime vuonna, silloin rata oli sentään juostava.  Ainoastaan helpoin noista pahoista nousuista oli silloin mukana.Eikä tämä ole mitään kritiikkiä, maastokisahan tämä olikin. Juoksuaika oli kuitenkin puolitoista minuuttia kovempi kuin vuosi sitten, joten hyvä juoksu minulle ja juoksu on mennyt eteenpäin syksystä.

Muutenkin nämä maastokisat on mulle ihan ykköskategorian juttu, eli täällä halusin ehdottomasti menestyä ja kun tavoite toteutui niin en voi olla kuin tyytyväinen.

 Eli tästä on ihan hyvä jatkaa ensi tiistain rykäyksen kautta kohti sprinttiä ja muita kisoja. Loppuun vielä viikon vähät treenit

Viikko 21

ma:-
ti: 1h 10min juoksu, sis 4x1000 (3.54, 3.43, 3.36, 3.30) 4min pal
ke: 1h 10min  1km uintipotkut + 10x 100m VU 1.35/2"
to: 20min pilates + vatsat
pe: 1h 30min maastopyöräily + uinti 20min
la: SM-kisat yht 3h
su: taitaa tulla lepopäivä, ei vaan jaksa..

Yht: 7h 30min

perjantai 24. toukokuuta 2013

maastoon.

Nyt oon tehnyt valmistavat jutut huomista maastotri-kisaa varten. Toiveissa oli saada 29-tuumainen pyörä jostakin lainaan. Tampereen suunnasta mulle moinen luvattiinkin, 29-kisatäpäri, mutta en viitsi lähteä yhtä kisaa varten sitä hakemaan ja palauttamaan. Sain koulukaverilta lainaan 26-tuumaisen kuiturunkoisen jäykkäperän. Ihan ok vehje tuokin on ja tänään kävin sitä tunnin Leppävaaraan metsiköissä säätämässä.Paino alle kympin kuitenkin.Nyt on paineet ja iskarin säätö haettu suunnilleen tontille kunhan ei ihan hemmetisti aja kiveä päin..


Tuollainen polku löytyi 50 metriä mun kämpän takaa. Koitin säätää pyörän silleen että kun tuon vetää ylös ja alas ja pyörässä ei renkaat pohjaa mutta kyyti on tasainen niin silloin on hyvä. Tuskin tuota pahempia paikkoja Heinolassa tarvitsee ajaa. 29 olisi tietty nopeampi mutta ei voi mitään. Muistakaa kollegat että maastohommissa vauhti korjaa paljon. Ainakin tasoittaa kummasti.

Tiistaina juoksin neljä ratatonnia muutaman minuutin palautuksella. 3.54, 3.43, 3.36. ja 3.30 karmeassa tuulessa ja pohkeet ihan kramppiin. Muuten tuo ei tuntunut kovin pahalta. Nyt oonkin syönnyt ja suihkuttanut magnesiumia päivittäin. Toivottavasti jalat toimii.

Uintikaan ei ollut niin katastrofi kuin pelkäsin. 10x100m kahden minuutin lähdöllä meni ihan hyvin keskiviikkona ja levätäkin ehdin aina satkujen välissä. Eli eiköhän tuostakin selviä ja vielä alle kahdessakymmenessä minuutissa. Eli eipä tässä enää oikein muuta voi kuin ottaa kaikki kamat mukaan ja muistaa herätä. On kyllä kiva päästä viivalle :)

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Määrää

Viikko 20

ma: -
ti: 2h 30min pyörä + juoksu 35min
ke:3h 30min pyörä + pilates
to: 1h 10min uintipotkut + 55min juoksu
pe:  3h 5min pyörä
la: 4h 35min pyörä + pilates
su: 1h pyörä + 50min juoksu + pilates + 55 min uintipotkut

Yht: 20h 10min

Määrää oli tarkoitus tehdä ja en mä paljon enempään pysty kotioloissa. En ole varmaan koskaan muutenkaan pystynyt. Pyörää tuossa on valtaosa, 428km. Kaikki treeni on matalatehoista, keskiwatit pyörällä noin 60 prossaa FTP:stä ja keskisykkeetkin jää jonnekin 120-130 nurkille. Mä luulen että mun anakynnys on noin 175, pitäisi testata tuo joskus.  Eli hyvin maltillista tuo oli kynnyksiinkin nähden. Muutenkin kun olen mennyt muutaman viikon miinuskaloreilla kohti kisapainoa, niin en uskaltanut tälläkään viikolla isosti revitellä vauhtien kanssa. Mutta tällaisia viikkoja mun olisi pitänyt saada kevään aikana muutama enemmän, oikeestaan treeni treeniltä on tälläkin viikolla tuntunut kunto paremmalta. Mutta nuo olkapäät nyt hieman jarrutti menoa.

 Alla kuva lauantain lenkiltä. Mä käyn aika usein kahvilla pitkillä lenkeillä, ja nyt sattui olemaan auki tuollainen paahtimo. Pitäähän sitä kotimaista tukea ja oli tuo kahvikin aika paljon parempaa kuin joku perus ABC sumppi. Tilasin vaniljalaten-oli hyvää.

 
Pohkeet ovat olleet melko kipeät. Johtuu varmaan tuosta jalkateräjumpasta, jossa noustaan päkiöille yhteensä neljä minuuttia per päivä joka päivä. Täytyy varmaan tehdä tuota tulevina viikkoina hieman vähemmän, koska  mun on pystyttävä juoksemaan muutama vetoharjoitus ja kisat. Näillä pohkeilla se ei onnistu. Nyt on tuon pohjejumpan takia pitänyt vähentää juoksemistakin. Ei hyvä, mutta juoksuaskel on mennyt selkeesti parempaan suuntaan ja jalkapohjat ei enää kipeydy.

Uintihan se on tässä kevään aikana ollut suurin mysteeri. Olkapääleikkausten takia uintikilsat on marraskuun jälkeen alle yhdessä. Siis kaikki. Tällä viikolla koitin uida muutaman sata metriä. Eihän tuo mitenkään valmista ole, mutta tuntuu sille että viikon päästä pystyn osallistumaan maastotriathlonin SM-kisoihin. Ja mitalihan sieltä on tietenkin taas tavoitteena.

Muuten kevät ja kesä jatkuu siten, että nyt kevennän treeniä muutamaksi viikoksi ennen sprinttimatkan SM-kisoja. Tehoja tulee lisää, mutta muuten treenimäärä vähenee ja muu treeni on kevyttä aerobista. Vauhtia on saatava lisää, koska nykyvauhti ei tule riittämään kisoissa mihinkään. Mutta uskoisin että muutamalla tehokkaalla treenillä vauhti paranee, kunnon pitäisi kuitenkin olla selkeesti parempi kuin vuosi sitten ja treenituntejakin on noin 50 enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Sitten kesäkuussa taas muutama määräviikko ja siitä sitten taas kevennys kohti Joroista ja loppukesän kisoja. Niin ja jos opettelisi tässä lähiviikkoina taas uimaan.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hieman tehoja ja tonnin vetoja

Viikko 19

ma: 55min juoksu + 1h uintipotkut
ti: 1h 30min pyörä, sis. kymppitempo 15.18
ke: -
to: 2h 10min pyörä, sis 1h 25min vk
pe:  54m min juoksu + uintipotkut 1h
la: 3h 50min pyörä + pilates
su: 1h 10min juoksu sis 5x1000m 4' + pilates

Yht: 12h 45min

Tällä viikolla teemana oli teho. Tiistain kymppitemposta jo kirjoittelinkin, siitä ei sen enempää. Torstaina ajoin hieman pidemmän pyörätempon, yhteensä 52km. Aikaa mulla meni tuohon 1h 26min hieman mäkisessä maastossa Kylmälän ja Veikkolan maanteitä ajellessa. Tarkoitus oli vähän testata millaisilla wateilla jaksaa ajella kesällä kilpaa. Vedin ekat 45 minuuttia noin 287 keskiwateilla, mutta koska mä unohdin geelit kotiin ja juomassakaan ei ollut sokeria kuin ehkä maks 20g/litra, niin loppu oli vaikeampaa. Jalat vaan oli aika tyhjät enkä jaksanut survoa enkä pitää kadenssia yllä. Tuloksena keskiwatit 275 ja hyvä treeni.  Lenki hauskin, jos kevään ekan kyyn pongausta ei lasketa, tapahtuma oli kun joku ilmeisesti koki vääryyttä kun ohitin hänet noin viiden kilometrin vedon jälkeen erään nousun alla. Mäen päällä tämä kaveri sitten ajoi puuskuttaen puski ohi ja jäi kasaamaan itseään bussipysäkille. Meinasin huikata että olis vetomiehen paikka vielä viidellekymmenelle kilometrille, mutta tuskin tuosta olisi enää mihinkään ollut. Nää on aina hauskoja, mutta tämä ei ollut työmatkatempo, eli pisteitä ei lasketa.


Sunnuntaina juoksin pitkästä aikaa vetoja. Ohjelmassa oli tonnin vetoja radalla. Veekoojuoksut on viimeaikoina olleet aika vähissä kun nuo jalat on oikutelleet, joten vetovauhtien arvioiminen oli hankalaa. Laskin kuitenkin jollakin laskurilla että  jos mä olisin kympillä noin 40min juoksija (en tiedä olenko, en ole koskaan juossut), niin vauhdit olisi jotakin neljän minuutin luokkaa tai hieman alle. Eka vedon juoksin 3min54s, eikä tuo kovin pahalta tuntunut. Palautus oli aktiivinen 4 minuuttia juoksua ja kävelyä. Loput vedot tulivat seuraavasti: 3.47, 3.47, 3,43 ja loppuun reippaampi 3.31 jotta treeni menisi edes hieman maksimikestävyyden puolelle. Mä en oikein osaa sanoa oliko tämä oikeavauhtinen harjoitus, mutta ei noista kovalle tuntunut kuin tuo viimeinen ja ei sekään mikään maksimi ollut. Ilmeisesti tuo oli kuitenkin hyvä treeni ja sain hieman tietoa juoksukunnosta. Sitä perinteistä kuudetta vetoa en juossut, koska viisi tuntui nyt sopivalta määrältä. Pohjalliset tuntuivat hyvältä ja samoin jo muutaman kerran tehty jalkajumppa tuntuu toimivan. Ensi viikon pusken määrää, mutta sitten täytyy juosta muutama tämäntyylinen harjoitus, koska ilmeisesti nämä kehittävät ja tuovat hyvin kuntoa esiin. Ehkä vielä kovempi tekisi hyvää. Muu viikon harjoittelu oli ihan perus peekoota, aika rauhallista että jaksoi hyvin nämä reippaammat plus lauantain peruspitkis 100km pyörä. Sekin oli hyvin maltillinen vauhdiltaan eikä tuntunut vetotreenissä painavan. Mutta nyt tosiaan uutta (määrä)viikkoa kohti ehkä huomenna vietetyn lepopäivän jälkeen. Ja uintia on pakko kokeilla ensi viikon loppupuolella maastokisoja silmälläpitäen.

torstai 9. toukokuuta 2013

Kymppitempo ja askelanalyysi

Tiistaina ajeltiin Heltri-cupin kymppitempo. Mä en ole koskaan ajanut minkäänlaisissa kisoissa pelkkää kymppiä kelloa vastaan, joten kokemus oli mielenkiintoinen. Sää oli mainio, lämmintä ja  tuuli melko vähän ja päälle ei tarvinnut pukea kuin pyöräilyhousut + pyöräilypaita. Irtohihat mulla oli, mutta ilmankin olisi pärjännyt. Ajelin aika peruslämpät- puoli tuntia löysää ja noin viiden minuutin reippaampi joku kymmenen minuuttia ennen omaa ajoa. Vähän sama kaava kuin noissa FTP-testeissä.

Ajo meni ihan ok, aika oli 15.18, kai aika oikean mittaisella reitillä. Keskiwatit oli 328, ja keskisyke 175. Loppuun maksimisykkeiksi 189. Jos nyt jälkikäteen jossittelee, niin veto oli hieman varovainen. Ilman loppusuoran rypistystä tuon päälle juokseminen olisi onnistunut ihan hyvin. Toisaalta nyt sai ihan hyvän avaavan treenin ja taas vähän tietoa päivän kunnosta. Hengitys tuntuu pelaavan ihan asiallisesti, mutta sykkeet jää vielä turhan alas, koska jalat alkaa hapottaa jos koittaa polkea kovemmin. Tai ei ehkä hapottaakkaan, vaan voima ei vaan jotenkin mene perille. Ehkä sitä ei ole. Tavoite oli saada alle ehjä ja nousujohteinen ajo, koska kisoissa mä olen aina aloittanut ihan liian lujaa, kuten viime kesän Vantaan sprintissä, ja loppu on ollut sitten vaikeaa. Se onnistui. Nyt vaan vähitellen lisää kovia vetoja niin jalatkin alkaa toivottavasti toimimaan.

Eilen kävin askelanalyysissä, ja jaloista löytyi kyllä vikoja. Varsinkin oikeasta. Olen kyllä huomannut sen liikkuvan juostessa hassusti. Mulla paino tulee, varsinkin oikealla jalalla, aika rajusti ulkosyrjälle, josta se sitten siirtyy askelen rullatessa voimakkaasti pottuvarpaille. Tätä mun jalka ei kuitenkaan kestä ja pottuvarpaan jänne kipeytyy, ja olenkin kehittänyt erilaisia liikeitä sen välttämiseksi. Ja niistä tulee lisää ongelmia. Ratkaisuksi sain muutaman jumppaliikkeen, joilla tuon vaivan pitäisi helpottaa, sekä uudet tukipohjalliset. Nuo ohjaa jalkoja parempaan asentoon, jolloin ongelmien pitäisi kadota.

Tuossa kuva moisista:

  

Kuvassa vasemmalla näkyy vasemman pohjallisen pohja ja sen ohjaavia tukirakenteita. Joudun myös ostamaan uudet kengät, koska entisillä on varmaan juostu jo neljään vuoteen kilometrit täyteen. Lisäksi Fysio suositteli hieman kiertojäykempää kuin nuo mun vomerot. Mun toinen pari on joku On runningin kenkä, sellainen mustavihreä, mutta sekin taitaa olla mulle liian löysä ja droppia on liikaa, joten ne jää toistaiseksi kisakengiksi, kunnes ostan kevyemmät siihen käyttöön. Mutta näillä nyt eteenpäin toistaiseksi.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

palauttava viikko ja tempotesti

Viikko 18

ma: -
ti: 50min uintipotkut
ke: -
to: 50min juoksu + pilates + vatsat
pe:  1h 20min pyörä (sis 10km tempo) + pilates
la: 55min juoksu + pilates + 1h uintipotkut
su: 3h 25min pyörä

Yht: 9h 5min


Tämä oli palautava viikko ja se täytti melko hyvin tehtävänsä. Kymmenen tuntia olin suunnitellut, mutta  pitää ottaa tuo tunti takaisin määräviikolla. Edellisen viikon jälkeen tämä todella tuntui kevyeltä viikolta. En tehnyt mitään ihmeellisiä treenejä. Juoksua piti vähän keventää, koska pohkeet on olleet koko viikon aika kireänä. Tällä viikolla piti testata vähän juoksuvauhtia, mutta se jäi nyt yhteen puolen kilometrin pätkään 3.30 min/km-vauhtia. En pystyisi vielä kovin pitkään tuota pitämään. Paitsi ehkä rotkoon.

Pyörävauhtia testasin perjantaina omalla kymppitempolla. Ei se ihan niin mennyt kuin kuvittelin. Ok, watit oli ihan siedettävät, päälle kolmesataa, mutta vauhtia ei ollut ja sykkeet ei oikein nousseet. Jäi melkein 20 lyöntiä maksimista.  Hengityksen kanssa ei ollut mitään ongelmaa, mutta jalat ei vaan toimineet, varsinkaan kun yritin ajaa alamäkeen ja tasaisille kovaa. Jos jotakin hyvää miettii niin tuota vauhtia olisi mennyt toinen mokoma. Tiistaina on seuran kymppitempo, ja jospa tuo siellä jo kulkisi paremmin. Nostin satulaa sentin tuon oman tempon jälkeen, ja ainakin tänään pitkällä lenkillä tehdyt vedot tuntuivat paremmalta. Tuossa omassa tempossa mulla meinasi krampata oikean jalan lonkka ja etu- ja takareidet, ja jospa tuo satulan nosto auttaisi tähänkin.


Keskiviikkona oli kontrollikäynti lääkärille olkapäistä. Oli kuulemma parantuneet tosi hyvin ja oikella saan jo periaatteessa tehdä mitä vain kivun rajoissa. Kokeilinkin sillä hieman uintia taas lauantaina ja ei tuo älyttömästi kipeyttänyt- rikki sieltä ei kuulemma mene enää mitään. Pitää aloittaa jumpat nyt kunnolla ja tunnustella tuota uintia.


Tulevana keskiviikkona sain ajan askelanalyysiin ja pohjallisten tekoon.  Vaikka nuo olkapäät on sotkeneet aika paljonkin tämän kevään ja talven treeniä, niin minun juoksumäärä on kuitenkin tuplaantunut viime vuoteen verrattuna, joten jalat joutuu kovemmalle rasitukselle kuin aiemmin. Ja mun vanhat pohjalliset on kymmenen vuotta vanhat, joten voihan se olla että ne ei ole enää  minun jaloille ihan optimit. Sen lisäksi että ne on liian lyhyet. Niinpä nuo tulee todella tarpeeseen, ja hyvä että sain ajan järjestettyä aika pian vaikka tuonne oli yli kuukauden jonot. Tätä fyssaria on kaikki suositelleet, joten toivottavasti nuo orastavat plantaarifaskiitti- ja pohjeongelmat asettuu noilla. Eli ensi viikolla on tehoviikko parin pyörätempon ja toivottavasti juoksun merkeissä, toivottavasti kulkee :)