maanantai 19. elokuuta 2013

ylimenoo

Eipä tullu viikkon taas juurikaan treenattua. Tiistaina juoksin kun oli ihan ok olo. Seuraavana päivänä oli taas hieman lämpöä ja monta päivää kipeä olo. Sunnuntaina taas uusi yritys ja taas tänään hieman lämpöä ja huimausta. Ilmeisesti tuo kampylo ei oo vielä täysin poistunut kropasta. No, tilanne on kuitenkin omalta osalta se, että kisoja ei taida enää tälle vuodelle olla (korkeintaan maastoduathlon jos se pidetään),  niin eipä tässä oo mitään stressiäkään treenaamisen suhteen. Viime viikolla jumppailin kevyesti olkapäitä kuminauhalla. Niiden suhteenhan kesä meni silleen, että en niitä missään vaiheessa oikein kerinnyt jumpata kuntoon leikkausten jäljiltä ennen kuin kisakausi alkoi. Ja kesällä yritin uida aina kovaa kun vaan olkapäät tuntui yhtään hyvältä, joten silloin en ehtinyt niitä vahvistamaan. Ja loppukesästä ne alkoi jo välillä olla kipeät kovaa uidessa. Eli nyt ajattelin kuntouttaa noita muutaman viikon ja jättää kädet muuten rauhaan. Altaaseen kun ei tässä vaiheessa vuotta ole vielä mikään kiire. Ainakaan kipeillä ja heikoilla käsillä

Takareidet, eli tuo istuinkyhmyosasto on paranemaan päin, tosin ei nekään vielä kunnossa ole ja kipeytyy kun istuu tovin. Mutta jospa tässä malttaisi olla vähän aikaa pyöräilemättä, tai ainakin ajeltua kovin reippaita tai pitkiä vetoja. ELi muutaman viikon ohjelma on lenkkeillä jos vaan terveys sallii ja vedellä noita vastuskumeja varovasti. Sitten vähän kuntosalia ja jumppaa mukaan ohjelmaan.

Viikon liikunnat siis:

ti: 32min juoksu
su: 34 min juoksu
ja pari kertaa kuminauhajumppa käsille

yht: 1h 5min

2 kommenttia:

  1. Jos ja kun tässä ei kisoja ole tälle vuodelle, niin nythän on mitä paras sauma antaa kaiken parantua ja kuntouttaa kuntoon. eipä sitä suurempaa ohjelmaa kuitenkaan tarvitse vielä pariin kuukauteen jos silloinkaan. toivottavasti nyt lähtee sulla paikat kuntoon ja bakteerit yms. lähtee myös pian pois niin ensi kaudella on selvä ennätysmies viivalla! :)

    VastaaPoista
  2. Moikka. Joo, mä oon mieltänyt että tällä tasolla ei oo paljonkaan merkitystä ensi kesän tekemisiin sillä mitä tekee syksyn aikana, niinpä nyt olis aikaa levätä ja kuntouttaa. Mutta on tää liikunnattomuus yllättävän vaikeeta ja tylsää :)

    VastaaPoista