sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

SM-sprintti

Kahdeksas sija ja 7 minuuttia ja 32 sekuntia kärkeen. Siinä karu fakta eilisistä SM-kisoista. Pitäisi olla pettynyt, mutta en oikein pysty olemaan.

Aloitetaan uinnista. Lähtökohdat siis 7.5km uintia olkapääleikkausten jälkeen ja koko vuonna ja alla huono uinti rykäsyssä, reilu 12 minuuttia. Mulla oli hyvä kisajännitys päällä, olo oli sopivan virittynyt muttei kuitenkaan yli. Tällöin itsestään saa irti kaiken mitä otettavissa on. Uinti alkoi hyvin ja tulin ekalle poijulle aika lähellä pääjoukkoa. Sain otteen hyvin vedestä ja uinti tuntui hyvälle ja vahvalle. Jarmo Hast oli tässä vaiheessa jo kaukana ja Jarmo täysammattilaisena ei sinäänsä ollut edes minun mielenkiinnon kohteena, koska hän olisi ilman välinerikkoa ylivoimainen meidän sarjassa. Kuten lopulta olikin. No toiselta pojulta eteenpäin meno olikin vähän hankalaa. En nähnyt toista poijua auringon takia, joten ryhmän perässä oli mentävä. Ja johtuen vähistä uinneista kädetkin alkoi väsyä ja pari kertaa oli noustava tähystämään. Loppumatkan yritin vaan keskittyä tekniikkaan ja erityisesti lopputyöntöön ja uintiasentoon, koska kädet alkoi olla aika tyhjät. Rannassa kello näytti kuitenkin tasan 11 minuutin uintia, johon on pakko olla tosi tyytyväinen kaiken uimattomuuden jälkeen. Aika oli kuitenkin sama kuin minun ennätys tällä matkalla. Ehkä kaikenkaikkiaan parantunut kunto ja parempi märkäpuku kompensoivat tuota uimattomuutta. Kuitenkin, hyvä uinti.

T1, eli eka vaihto meni ilman ongelmia. Mitä nyt alussa olin taas pihalla kuin lumiukko huimaamisen takia ja sykkeet huiteli kymmenen päässä maksimista. Molemmat johtuu siitä kun on ensin uitu vaaka-asennossa ja kun noustaan pystyyn niin veri pitää pumpata jalkoihin ja ympäri kroppaa. Pyörälle tullessa yksi sarjan kovimmista, Jiri, oli juuri ottamassa pyöräänsä telineestä.

Pyörä lähti ihan hyvin liikkeelle. Jalat meni kenkiin nopeasti ja pääsin polkemaan aika heti. Ainoa ongelma oli se, että alun hidastenypyssä mun pyörästä tippui ilmeisesti huonosti kiinnitetty mittari. No onneksi mulla oli garmin myös ranteessa, joka näyttää watit ja sykkeet. Mittarissa olisi ollut kadenssi ja matkat, mutta nyt piti  pärjätä ilman, koska ei tuota olisi ehtinyt poimimaan kyytiin. Huusin järkkärille että ota talteen ja jatkoin matkaa. Pyörä tuli alusta asti aika vahvasti. Ekat kilsat sykkeet paukutti lähes 180, ja kun mulla juoksumaksimi on 189, niin limiitillä menin. Esim. kymppitempossa mulla oli keskisyke joku 172. Watitkin pyöri kolmensadan paremmalla puolella. Nopeuksista mulla ei ollu koko matkalla tietoa, koska se mittari putosi. Yritin alussa tavoittaa  noin puolen kilometrin päässä edellä ajanutta ryhmää, koska peesissä, kympissäkin ajo, on merkittävä etu verrattuna yksin ajamiseen. Ero pysyi melko saman jonnekin viiteen kilometriin saakka, jonne mennessä olin ohittanut puolenkymmentä kuskia joille ei seura kelvannut. Näillä kohti ohitin Esan (katoin kisan jälkeen numeron perusteella kuka kisaaja oli kyseessä :)), joka jäi kymppiin. Koitin puskea kovaa että saisin ryhmän kiinni, mutta en siinä onnistunut ja eroa tuli koko ajan hieman lisää. Yhden nousun vedin hieman rauhallisemmin, jonka aikana Esa meni edelle ja ajelin perässä varmaan pari kilsaa samalla tankaten ja palautellen jalkoja. Wattimittarissa ja sykkeissä tämä ei kyllä näy, sillä tasaista kolmeasataa wattia ja reilua 170 sykettä olen tullut tämänkin ajan. No, menin sitten vetämään kun kuitenkin halusin ajaa lujempaa ja koska en tiennyt tällöin missä sarjassa Esa ajaa ja se näytti ihan kovalta juoksijalta, niin yritin monta kertaa iskeä irti. Sitkeesti se siellä tuli, mutta muutama kilometri ennen vaihtoa sain repäistyä irti pienen irtioton jälkeen. No wattimittari näytti tuolle kilometrille 337 wattia niin ei oo ihme että se tipahti- mäkin olin aika lähellä tippua . Lopussa ajoin vielä seurakaverin Bussetin kiinni ja ohi. Ajattelin että sillä on ongelmia, mutta kokeneena kettuna se vaan taisi oikoa selkää enne juoksua hieman pitempään kuin minä. Vai olisko ollu kramppia tai jotakin.

 Kärkiletka-tähän olis pitänyt ehtiä mukaan.
Tai edes tähän kakkosletkaan.  Ja mallia oikeanpuoleisesta liikenteestä antaa järjestävän seuran kilpailija . Ei näin, vaikka on mutka. Jarrua sen verran että ei mene vastaantulevan liikenteen ajokaistalle vaikka peesiedun menettäisikin tässä.

Siinä minä keulassa ja Esa kympissä. Aika rajoillahan tuo mullakin menee, mutta sentään oikealla kaistalla. Esalla lipsuu vastaantulevien kaistalle, mutta ei se kymppiä lähempänä tullut.


 Kokonaisuudessaan pyörä oli tosi hyvä. Mulla on ollu keskivauhti ilman viimeisen kilometrin kengänirroitteluja ja selän oikomista juoksua varten 39,5 km/h. Se on mulle kovaa vauhtia, kovempaa kuin kymppitempo pari viikkoa aikaisemmin. Keskiwatitikin oli puolessa välissä 297, ja ei ne lopussa ainakaan tuosta tippuneet. Koska mä oikeesti kuvittelin tappelevani mitaleista, oli mun ajettava kova pyörä. Harmikseni mä uin nyt noin 20 sekkaa liian hitaasti keretäkseni meidän sarjan kovimman pyöräilijän, Tuunasen Kimmon vetämään letkaan. Ei siinäkään olisi helpolla varmaan päässyt, mutta pyöräaika olisi ollut pari minuuttia kovempi jos olisi letkassa kestänyt. Tai jos olisin ehtinyt edes kakkosletkaan. Siellä ajoi mua minuutin kovempia pyöräaikoja sellaiset kilpakumppanit, joiden kanssa ajelin viime vuonna melko tasaväkisesti. Ja kun viime vuonna vantaalla hävisin pyörällä Kimmolle neljä minuuttia, oli ero nyt hieman alle kaksi minuuttia soolona ajettuna. Eli periaatteessa mun olisi pitänyt tällä vedolla olla heitä selkeesti nopeampi. Mutta ei voi mitään, en ehtinyt.

T2 meni ilman ongelmia, astmapiipusta piti ottaa yksi huikka, koska olin mennyt niin limiitillä alkumatkan.

Juoksu tuntui alusta asti tosi raskaalta. Vedin ekan kilsan garminin mukaan 3.52, mutta Busset tuli ohi siitä huolimatta. Jäin siihen peesiin huohottamaan. Joo, juoksusykkeet oli jo alussa 176 ja tunne paha. Tulehtuneet pohkeetkin hieman tuntui. Toka kilsa tuli 3.59. Ennen kääntöpaikkaa vastaan tuli ekana Hast. Oli muuten todella komean näköistä juoksua. Sitten Jiri ja Kimmo ja muitakin tuttuja naamoja. Laskeskelin että reilu puolenkymmentä oman sarjalaista on edellä ja koitin pitää vauhtia yllä. Puolimatkassa sykkeet oli 179, kympin päässä maksimista ja Busset sai eroa lisää. Mä olin ihan puhki ja henki vinkui ihan huolella. Koitin kuitenkin juosta mahdollisimman kovaa ja mittari näytti komannelle kilometrille 4.03. Neljäs tuli 4.08 ja sitten alkoi hieman pistämään. Viides kilsa 4.07 ja syke jo päälle 180. Loppuun pieni kiri, syke187. Maaliin haukkomaan happea vinkuvalla kurkulla. Loppuaika siis 1.09.05 ja sijoitus kahdeksas.

Kuten jo alussa sanoin, en mä osaa olla tuohon pettynytkään. Täysin kunnon mukainen suoritus, tai jopa hieman ylikin. Varaa ei jäännyt yhtään, juoksussa jopa tuntui pari kilometriä ennen maalia että koko kroppa valahtaa kohta maahan. Se on vaan fakta että meidän sarjassa on todella kova taso. Pronssista jäin kolme ja puoli minuuttia. Kaksikymmentä sekuntia kovemmalla uinnilla olisin ehkä jäännyt puolitoista. Mutta se on jossittelua.

 Viimeisimmästä olkapääleikkauksesta on nyt 9 ja puoli viikkoa. Siitä seitsemän olen harjoitellut niin kuin olisin koko kevään halunnut. Lukuun ottamatta uintia, jota en siis ole voinut harjoitella kertkaakan kuten olisi pitänyt.  Keväältä jäi puuttumaan noin 50 suunniteltua harjoitustuntia, joilla oli tarkoitus kehittää peruskuntoa. Nyt mun peruskuntokausi oli käytännössä yksi 18 tunnin ja toinen kahdenkymmenen tunnin viikko. Ja lisäksi tulehtuneet pohkeet ovat rajoittaneet juoksua kuusi viikkoa. Nälkää kuitenkin jäi, ja ensi vuodeksi tiedän kyllä mitä pitää kehittää. Uintia paljon ja juoksua. Pyörä varmasti kehittyy tuosta vielä tänä kesänäkin ja se ei tällä hetkellä ole heikoin laji. Voi olla että joudun muuttamaan töiden perässä jonnekin päin, joten aika paljon asioita on vielä auki. Ja tuota valmennuspuoltakin pitää miettiä. Olen vastannut siitä itse lukuun ottamatta muutamaa yhden lajin legendan kanssa vaihdettua sähköpostikeskustelua.

No tästä sitten lepopäivän ja pienen nuhan kautta kohti kiskoa ja Joroista. Luvassa on ainakin määrää.  Loppuun vielä viikon treenit.

vko 23

ma: 50min uinti
ti: 1h 45 min pyörä + pilates + vatsat
ke: 20min uinti
to: 1h 15min pyörä + vaihtoharjoitus
pe:-
la: Sprintti SM-kisat
su:-

yht: 6h

6 kommenttia:

  1. Kiitos pyöräseurasta:) Hyvin sä sen lopun vedit,oli pakko vähän himmata,rupesi watit olemaan sen verran kovat.Ajettiin ainakin sääntöjen mukaan. (paitsi tossa kuvasssa koukkasin hieman väärälle kaistalle)Ei muuta kuin tsemppiä seuraaviin koitoksiin!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä. Joo, ja sitkeesti sä tulit perässä vaikka tosiaan luukutin kyllä ihan limiitillä varsinkin lopussa. Niiltä parkissa olevilta tuomareiltakin tais tulla matkalla hyväksyvä kommentti ajovälistä. Samoin, tsemppiä kisoihin.

    VastaaPoista
  3. Onnea! Näyttää, että kaikki tuli annettua reitille, joka on aina loistosuoritus kilpakuntoilijalle :) Tästä on hyvä jatkaa treeniä, ja selvästi sait vihiä, mitä osa-alueita pitää kehittää jatkoa ajatellen, joka on tietenkin avain myöhempää kehittymistä ajatellen.

    Mitä olet ajatellut tuosta valmennuskuviosta laajemmalti?

    VastaaPoista
  4. En nyt tiedä voiko kahdeksannesta sijasta ottaa vastaan onnitteluja, mutta kiitos :) Uintia ja juoksua oli tosiaan täksi vuodeksi tarkoitus kehittää. Ideana oli päästä uinnissa sellaisiin asemiin että olisi tuohon pyöräpeesiin päässyt sitten kun se juna olisi tavoittanut ja sitten olisi ollut ominaisuuksia kisata mitaleista juoksussa. Mutta tuo olkapääkuvio sotki sen homman. Ja juoksukin on jäänyt valitettavan vähälle jalkavaivojen takia.

    Nuo valmennuskuviot on ihan auki, kun en tiedä minne tässä päätyy töihin. Ja toisalta nuo jalat olisi saatava kuntoon, koska nyt joutuu koko ajan säätämään treeniohjelmaa juoksun suhteen ihan päivittäinkin. Mulla on kyllä itsekin koulutusta valmennukseen ja tutkinto jossa on aika paljon liikuntafysiologiaa ja tietoa sieltä, mutta varmasti joku ulkopuolinen osaisi antaa paljon harjoitteluun. Ja jo esimerkiksi ihan muutamasta ex pro-äijän neuvosta harjoittelun rytmittämisestä on ollu hyötyä. Ja ainakin johonkin hyvään uintiryhmään pitää päästä ensi talveksi. vaikka tuo seuran vuoro on kiva, niin se ei toivottavasti palvele kovin pitkään minun vauhteja ja tavoitteita uusilla olkapäillä. Sulla on itelläkin siitä kokemusta että se ohittelu ei palvele ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän se ohittelu palvele. Tämä johtaa varmaan siihen, etten tuota uintivalmennusta otakaan seuralta ensi kaudella, sillä tuntuma on, että yksin saan enemmän aikaan näillä vauhdeilla altaassa. Kaiken ollessa kunnossa siinäkin on kuitenkin paljon parannettavaa itselläkin, että olisi joskus mahdollista pärjätä kovempia vastaan.

      Poista
  5. niin, jos itse jään pääkaupunkiseudulle niin pitää miettiä noita kuvioita. Ja niin hieno seura kuin meillä onkin, niin pitää pohtia tarjoaako seura tällaiselle urheilijalle jolle ironman ei ole se juttu, riittävästi. Kyllähän nuo harjoituskisat on toki hyvä juttu ja seurakaverit on huippuja. Ja missään tapauksessa tuo kerta viikkossa ei ole riittävä määrä lyhyempien matkojen menijälle ja jos paljon meinaa uida niin seurassa se on paljon mielekkäämpää.

    VastaaPoista