sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Terveenä?

Tässäpä viikon treenit: vko10

ma: traineri 45min + 15min pilates
ti: uinti 1h 2300m
ke: sähly 1h + pilates 15min
to: -
pe: 40min traineri (7* 1min, 2 pal) + 27 min juoksu
la: juoksu 15 min + 1h uinti 2500m + juoksu 15 min
su: -

Yht: 5h 50 min

Mitähän tästä sanoisi. Parin viikon tauon jälkeen pääsi jotenkin harjoittelusta kiinni. Uinnissa huomaa heti että on ollut taukoa, tuntumaa ei ollut varsinkaan tiistaina. Lauantain perusteella vauhti ei oo tainnu paljoa kuitenkaan hyytyä, uin pääsarjana muutaman satasen hivenen alle 1.30 kahden minuutin lähdöllä. Lauantaina oli varpajaiset (oli muuten kivaa :)), joten sunnuntaina lepopäivä. No jospa ensi viikolla saisi muutaman hyvän treenin tehtyä. Toisaalta lauantaina painoi jalkakin juostessa yllättävän paljon hallilta kotiin juostessa, joten lepopäivä tuli ehkä tarpeeseen.

Määrät pitäisi olla tähän aikaan vuodesta melkein tuplat, mutta hauikset (varsinkin oikea) reistaa edelleen. Niinpä en ole suksille uskaltautunut, joten nyt jää väkisin vähemmälle. No pitää koittaa ensi viikolla varovasti jos uidessa ei ole ongelmia.  Hiihtokilometrit on kyllä tälle talvelle aika vähissä, viime vuonna oli tonni enemmän tässä vaiheessa. Mutta toisaalta, eihän tässä hiihtäjää tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti