tiistai 12. elokuuta 2014

Hävettää



Hävettää. Ei se, että en ole blogannut kuukauteen. Eikä sekään, että nuo liikuntamäärät on aika kaukana siitä mitä ne pitäisi olla jos meinaa kisailla ja menestyä. Se hävettää, että olen nauttinut tästä vähästä liikunnasta  ja liikkumattomuuden tuomasta muusta ajasta enemmän kuin pitkään aikaan. Minä en laske itseäni enää urheilijaksi. En elä enää urheilijan elämää, en tee kaikkea sen eteen. Oikeastaan tällä hetkellä en tee juuri mitään urheilu-urani eteen. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, liikkuminen on ollut mielettömän kivaa.  Treenaan edelleen uintia, pyöräilyä ja juoksuakin välillä, mutta aika vähän ja siksi että se on kivaa. Ilman mitään tulostavoitteita tai kisoja.

Viime vuonna olin rikki käytännössä koko vuoden. Ensimmäisen puoli vuotta olin uimatta, kunnes olkapäät operoitiin. Eikä se herkkua ollut senkään jälkeen, kun joka treenissä koski enemmän tai vähemmän. Kevällä alkoi sitten pohkeet reistailla kun hieman lisäsin juoksumääriä ja tehojakin. Pohkeet ei ole vieläkään kunnossa, mutta olen niitä nyt muutaman kuukauden kuntouttanut, ja suunta on oikea. Tänään juoksin ensimmäisen kivuttoman lenkin pohkeiden osalta lähes vuoteen! 4 kilometriä lähes kävelyvauhtia, mutta kuitenkin.  Sitten kun tuo hamstring-syndrooma alkoi vaivata viime vuonna kesäkuun alussa, niin voin ihan rehellisesti sanoa, että aika rikkonaista on ollu kohta pari vuotta ja että siihen nähden mun viime kesän Joroisten puolikas alle viiteen tuntiin, tai ylipäätään maaliin,  oli varmaan ihan hyvä veto näin jälkikäteen ajateltuna.

Viime vuonna yritin mättää määriä reilusti, ja sinne sainkin keväällä tehtyä muutaman parinkymmenen tunnin viikon. Nyt on ollut aika erilaista. Olen lähinnä kuntoillut omaksi iloksi ja tehnyt vaan sellaisia treenejä mitkä ei satu. Toki kymppitempo sattuu keuhkoihin ja henkisesti, mutta kipu kropasta on puuttunut, ja juuri se on tehnyt tästä hauskaa. Jos minusta vielä jotakin muuta tulee kuin kuntoilija, mistä en ole ollenkaan varma,  niin en kyllä aio tuohon määräharjoitteluun mennä. Mulle puree tehotreeni paremmin, tykkään siitä enemmän ja aion elää muutakin elämää kuin mitä määrää mättävän veteraaniurheilijan elo on. Pari mitalia mulla jo on ja vaikka ne oli hieno saavuttaa, niin se tunne palkintopallilla ei ollut mikään autuaaksi tekevä euforia tai kliimaksi, mihin kenekään harrastelevan mielestäni kannattaa tähdätä jos itse treeni on välillä pakkopullaa ja vie kaiken ajan elämästä. Trust me.

viikko 28.
ma:   45min kuntosali + uinti 25min
ti: 1h 20min pyöräily, sis 10 tempo 280w)
ke: 45min kuntosali + uinti 20min
to: 1h 50min pyöräily (sis 2x20min vk 250w)
pe:-
la:-
su:-
 yht: 5h 30min

viikko 29
 ma:   -
ti: 20min juoksu
ke: 45min kuntosali + uinti 20min
to: 1h 10min pyöräily (sis 10 tempo 300w)
pe:-
la: 30min kuntopiiri
su: 29min juoksu
 yht: 3h 35min

viikko 30
ma:   2h maastopyörä
ti: 30min avovesiuinti
ke: 29min juoksu
to: 2h 6min maastopyöräily
pe:-
la:-
su:-

yht: 5h

viikko 31
ma:   -
ti: 1h 30min mastopyöräily
ke: -
to: -
pe:-
la:-
su:-
yht: 1h 30min

viikko 32
ma:   1h pyöräily, sis 20min 250w
ti: -
ke: 40min kuntosali + uinti 20min
to: -
pe:-
la:-
su: 1h 20min maastopyörä ,sis 40min maksimi
yht: 3h 40min





6 kommenttia:

  1. Käytännössä sanasta sanaan mikä on tilanne minullakin. :) Ehkä me täältä vielä noustaan, tai sitten ei... Onko sillä toisaalta väliäkään?

    VastaaPoista
  2. Kun on pari vuotta rikki, niin ei enää oikein jaksa ja se on ok. Ja nyt siis tarkoitan, että on kunnolla rikki, niin kuin sinä tai minä - vammakierrettä, eikä sitä, että paikkoja kolottaa, mutta treenit voi viedä läpi edes jotenkuten.

    Itse toki toivon täältä vielä nousevani edes kuntoilijaksi, mutta ajatus siitä, että musta ei tuu enää urheilijaa on jo ihan ok. Elämään voi löytää muutakin sisältöä kuin urheilua - kai. Lohdutan lisäksi itseäni ajatuksella, että päätin tri (tai no du) urani voittoon, eli lopetin huipulta ;) Ja onhan se hienoa, kun sitten taas välillä pääsee liikkumaan - edes jotain. Tsemppiä sinne, liiku silloin kun huvittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi , ja kiitos Kipa. olethan sinä vielä hengissä ;) Joo, kyllä se alkaa ennen pitkää pistää miettimään asioita kun ei vaan saa liikkua terveenä.

      Mäkin toivon että sä vielä saat nauttia liikunnasta ja elämästä yleensäkin. Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  3. Heippa! Täällä myös yksi vammakierteessä oleva. Tosin mulla tätä yhtäjaksoista telakkaa on takana "vasta" 13 kk, mutta ennen sitäkään ei ollut ehjää harjoituskautta pitkiin aikoihin. Nyt vasta kommentoin, vaikka olen sekä sinun että Kipan blogeja kyllä lueskellut ennenkin.

    Ei mulla oikein ole mitään fiksua sanottavaa, mutta kuitenkin halusin sanoa jotain. Koska tiedän, miltä tää vammailu tuntuu. Ja mitä se tekee liikunnan ilolle. Ja sitten halusin myös toivottaa hirveästi voimia niin sulle kuin Kipallekin (jos satut tämän näkemään)! Ehkä me täältä vielä noustaan, joku päivä!

    p.s. Mehän ollaan siis kirjoiteltu samaan hamstring-ketjuun tuolla juoksufoorumin puolella. Siitä samaisesta vaivasta kun kärsitään täälläkin. Molemmissa jaloissa se on mullakin.

    p.p.s. Miten sun takareidet kestää juoksua tällä hetkellä? Entä onko leikkaus vähentänyt kipuja arkielämässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Kiva että näitä edes joku lukee :)
      Joo, joku päivä ja toivottavasti se on koko ajan lähempänä.
      Hamsrtingit alkaa pikku hiljaa kestää paremmin ja paremmin. Ei ne enää häieitse normaalielämää mitenkään. Olen juossut vähän, ehkä lenkin viikossa ja kyllä ne sen kestää lähes kivutta. Tai tuntemuksia, kipua tuo ei enää ole. Pohkeisiin koske juostessa enemmän, niin ei nuo takareidet ole juuri ajatuksissa. Sen olen huomannut että pakarajumppaa pitää ja kannattaa tehdä paljon. Juoksu on aika paljon helpompaa silloin.

      Poista