sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Magneettikuva

Vko 41

ma: pilates + kuminauhajumppa
ke: 1h uinti
la: 1h 15min punttisali + 25min uinti

yht: 3h

Keskiviikkona oli lantion alueen magneettikuvaus ja torstaina tuli tulokset. Kuvista ei löytynyt mitään vammaa, joka selittäisi tuota takapuolen kipuilua. Jänteet eivät olleet paksuuntuneet eikä arpeutuneet ja mitään repeämiä ei ollut. Hyvä juttu, mutta jotenkin sitä toivoisi että kun tutkitaan niin löytyisi joku vika joka kivun selittäisi. Paitsi noita edellämainittuja.  No, tilanne on nyt kuitenkin se, että lääkäri (fysiatri) suositteli mulle eksentrisiä lihaskuntoharjotteita, jotka on tehokkaita järjestämään arpikudosta uusiksi. Mikäs siinä, en vaan ihan ymmärtänyt mikä on pointti jos tuollaista arpikudosta ei ole.

No, kävin lauantaina punttisalilla tekemässä noita liikkeitä. Viimeksi olenkin käynyt salilla varmaan puoli vuosikymmentä sitten. Oli ihan yllättävän mukavaa. Tein tällaista nordic hamstring-liikettä, jota lääkäri suositteli.



On aika tehokas liike, ja enhän mä noita jaksanut kuin viisitoista tehdä ja nekin parissa erässä. Ja en kyllä saanut tehtyä yhtään pidemmälle kuin tuo kuvan jamppa.  Mutta tuo liike ei kyllä sattunut mihinkään ja lienee selvä että tuskin mulla tuolla pakarassa tosiaan mitään repeämää on, muuten se olisis kyllä napsahtanut tätä tehdessä. Ja tuo liike ei oikeastaan edes ota sinne missä mulla tuo kipu on. Tää on selkee takareisiliike. Itse arvelisin tuon kivun johtuvan iskiashermosta, mutta ne ei kuulemma näy magneetissa, mitä mä hieman kyllä epäilen.

Muuten tein tuolle pakaralle ja takareisille suorin jaloin maastavetoja eksentrisenä. Kiloja en uskaltanut laittaa kuin 70 ja toistoja kuusi ja kolme sarjaa.  Sitten jotakin takareisilaitetta ja jalkaprässiä, noitakin eksentrisinä. Eli siis lihas tekee työtä samalla kuin se pitenee. Yleensähän lihas supistuu.

Loppuajan hinkkasin salilla vatsoja ja vähän yläkroppaa ja etureisiä. Täytyy nyt yrittää muutama viikko käydä salilla tekemässä noita liikkeitä ja katsoa alkaako tuo kipu hellittää. Ei tässä oikein muutakaan voi. Ja jos kävisi samalla aina vähän uimassa kun tuo allasosasto tosiaan sisältyy samaan maksuun. Kohtahan täällä jo pääseekin hiihtämään.

4 kommenttia:

  1. Vidsi kun en löydä nyt ohjelmaa, jota aloin kesällä tekemään todnäk piriformis tms persuusvaivaan. Tunnin pyöräilyn jälkeen alkoi olla melko kivuliasta menoa. Juoksufoorumilta se todnäk oli ja muistelisin Runners worldin artikkeli. Siinä on erinäköistä jalan nostelua eteen, taakse, sivuille. Lisäksi olen välillä seisonut yhdellä jalalla ja pyörittänyt toista n 10x yhteen suuntaan ja sitten suuntaa vaihtaen.
    Tein tuota kerran päivään ja vaiva hävisi yllättävänkin nopeasti (alle 2 vkoa?) Nyt olen jatkanut ohjelmaa noin kerran viikkoon, eikä vaiva ole uusiutunut.

    VastaaPoista
  2. Harmi. Tässä nyt vois koittaa kaikkee, paitsi niitä kahta, että sais paikat kuntoon. No kai se kansantanssikin menisi. Piriformis ei ehkä ole kireä. Sitä joroisten jälkeen erään kolleegan toimesta koitettiin avata, mutta ei mulla siinä mitään kireyttä tuntunut. Myös liikkeet jotka piriformis-vammassa koskee ei mulla vaivaa ja ei se kireä ole venytellessäkään. Toisaalta olen aika notkea lonkan sisäkierron suhteen ja esim istun usein ristiasennossa ihan vaan koska se on rentouttavaa. Ulkokierto lonkasta puuttuukin sitten kokonaan. Mutta ei tää kyllä ehkä takareidessäkään ole, tänään tein noita nordic hamstring-juttuja taas parikymmentä salilla ja ei se tosiaan ota sinne minne koskee. Esim yhden jalan prässi ja suorin jaloin maastaveto tuntuu enemmän. Pitää koittaa kuitenkin etsiä tuota sun kokeilemaa artikkelia. tack

    VastaaPoista
  3. Yksi pakaraliike tulee mieleen (hitto näitä on vaikea selittää...en löytänyt kuvaa/videota äkkiseltään...)

    Mene selinmakuulle, kädet vartalon viereen ja jalat koukkuun n. 90asteen polvikulmalla siten että jalkapohjat maassa ja polvet kohti kattoa. Nosta toinen jalka suoraksi. (siis sivusta katsottuna suora jalka n. 45asteen kulmassa.) Koukussa olevalla jalalla ryhdyt pumppaamaan vartaloa suoraksi, ja pudotat sitten jarruttaen lähtöasentoon. Alkuun molemmilla jaloilla yksi kerrallaan vaikka 2-3 x 20 kpl sarja. Tuo ottaa itellä ainakin kohtuuhyvin pakaran alueelle. Toivottavasti "aukesi". :-)
    Tsemppiä, J

    VastaaPoista
  4. Moro. Joo, hahmotin kyllä liikkeen :) ja koitin tehdäkin. Tuntuu tuo ainakin lihaan ottavan, mutta nyt on hanuri niin hellänä eilisestä että tuohon asentoon pääsykin ottaa koville.. Pitää koittaa salilla lämppäliikkeenä huomennailtana. Kiitos.

    VastaaPoista